

Vesa Moilanen
Hallitus sopuun kehyksistä – 4 miljardin säästötavoite toteutuu
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.), ulkoministeri Timo Soini (ps.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kertoivat tiedotustilaisuudessa hallituksen päässeen budjetin suuntaviivoista eli ns kehyksistä.
Hallitus kertoi pitävänsä kiinni neljän miljardin euron säästötavoitteestaan, jotta velan suhde kokonaistuotantoon ei enää kasvaisi hallituskauden lopulla. Nyt ilmoitettiin 370 miljoonan lisäsopeutuksista vaalikauden loppuun mennessä. Sopeutukset kohdistuvat kehitysyhteistyöhön, perusväylänpitoon, sairauspäivärahoihin ja kuntiin. Lisäksi tehdään indeksisäästöjä.
Makeisveron peruuntuminen korvautuu polttoaineveron korotuksella. Bensiiniin ja dieselöljyyn hinta kohonaa noin 2 snt/litralta. Mikäli öljyn maailmanmarkkinahinta nousee yli 80 dollariin barrelilta, hallitus tarkastelee veronkorotusta uudelleen.
Hallituksen tavoitteena on lisäksi vahvistaa julkista taloutta työllisyyttä parantavin toimin, sote-uudistuksella sekä kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannuksia karsimalla.
Hallituksen tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen 68 prosentista 72 prosenttiin eli 110 000 uuden työpaikan luominen.
Kokonaisveroaste ei nouse.
Muutos 6.4. klo 10:34 – täsmenetty lisäsopeutusten määrää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











