

MATTI MATIKAINEN
Hallitus tahtoo työllistää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet Suomeen – Purra: ”Korona tarjosi vihervasemmistolle keinon saada hanke läpi vähin äänin”
Eduskunnan käsiteltäväksi tulleessa ulkomaalaislain muutosesityksessä kielteisen turvapaikkapäätöksen ja jopa täytäntöönpanokelpoisen maastapoistamispäätöksen saaneille annettiin samalla työoikeus.
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra huomauttaa, että turvapaikkapolitiikan yhä tiiviimpi yhdistäminen työperustaiseen siirtolaisuuteen lisää väärinkäytöksiä molemmissa ja pahentaa matalapalkkamaahanmuuttoon liittyviä ongelmia, kuten alipalkkausta ja hyväksikäyttöä.
Purra kertoi maanantaina Tuumaustunnilla, että koronan varjolla hallitus pyrkii muun muassa tuomaan lisää halpatyövoimaa Suomeen, vaikka monella alalla on jo nyt merkittävää kotimaista työttömyyttä.
Vihreän sisä- ja ulkoministerin kaudella maahanmuuttoa vaivihkaa helpotetaan ja sen kustannuksia lisätään myös poikkeusoloissa, eivätkä muut hallituspuolueet juuri uskalla puuttua asiaan.
– Kevään aikana eduskunta joutui käsittelemään useita maahanmuuttoon liittyviä hallituksen esityksiä ja hankkeita, joita on tuotu eduskuntaan ja valiokuntiin ja jotka on hyväksytty käytännössä ilman minkäänlaista laajempaa huomiota, Purra paheksuu.
Rinne möläytti hankkeesta jo viime vuonna
Eduskunnan käsiteltäväksi tulleessa ulkomaalaislain muutosesityksessä haluttiin yhdistää matalapalkka-alan ”huutava työvoimapula” ja humanitaarinen maahanmuutto toisiinsa. Purra sanoo, että kyseessä on hyvin merkittävä ja perustavanlaatuinen muutos Suomen maahanmuuttopolitiikkaan.
– Esityksessä helpotettiin turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuksia poistamalla kokonaan karenssiaika, jonka jälkeen saa työskennellä. Kielteisen turvapaikkapäätöksen ja jopa täytäntöönpanokelpoisen maastapoistamispäätöksen saaneille annettiin samalla työoikeus. Tätä vihervasemmisto on ajanut pidempään, ja korona tarjosi keinon saada se läpi vähin äänin.
Purra muistuttaa, että sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti jo viime vuonna saman asian Ylen vaalikeskustelussa.
– Sitä pidettiin rinnemöläytyksenä, mutta eihän se pelkkä möläytys tietenkään ollut. Sitä ei vaan olisi demarien puoluetoimiston mielestä kannattanut tuoda esille vielä ennen vaaleja.
Kokoomus ei ole juuri reagoinut
Purra korostaa, että toinen suuri oppositiopuolue, kokoomus ei ole esitykseen pahemmin reagoinut.
– Kokoomus yritti esitellä valiokunnassa vähän hampaitaan tässä yhteydessä. Mutta se ei kantanut kovin pitkälle ja muistutettakoon, että viime kaudella sisäministeri Kai Mykkäsen johdolla puolue esitteli samaa innovaatiota – kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat töihin.
– Tiedämme, että ennen lakimuutostakin turvapaikanhakijat saivat tehdä töitä 3-6 kuukauden jälkeen, riippuen siitä, olivatko paperit mukana vai hukassa. Nyt kuka tahansa aiemmin turvapaikkaa hakemaan tullut voi siirtyä töihin, siis jopa vaikka hänen henkilöllisyytensä ei olisi tiedossa.
Turvapaikanhakijat eivät muutenkaan juuri käy töissä
Purra huomauttaa, että jo etukäteen tiedetään hyvin, että turvapaikanhakijat eivät muutenkaan juuri edes käy töissä.
– Myös suojeluaseman saamisen jälkeen työllisyysaste on hyvin alhainen. Kyseinen esitys ei myöskään luvannut tähän muutosta. Sen työllisyysvaikutuksissa esitettiin arvio joistakin kymmenistä työllistyvistä. Keskusta yritti puolustaa päätöntä hanketta väittämällä, että nyt tarvitaan jokainen käsipari.
– Turvapaikkapolitiikan yhä tiiviimpi yhdistäminen työperustaiseen siirtolaisuuteen lisää väärinkäytöksiä molemmissa ja pahentaa matalapalkkamaahanmuuttoon liittyviä ongelmia, kuten alipalkkausta ja hyväksikäyttöä. Turvapaikkapuhuttelun lopputuloksella on yhä vähemmän merkitystä, mutta sitä erityisesti vihreät tietysti haluavatkin.
Hallitukselta lisärahaa 21-25-vuotiaiden maahanmuuttajien palveluihin
Purra kertoo, että jo seuraava hallituksen maahanmuuttoa helpottava esitys on menossa maaliin suuren salin äänestysten myötä tällä viikolla.
– Kotouttamislain muutoksen myötä maahan niin sanottuna ”yksintulleena alaikäisenä” saapuneiden tukemista ja palveluita lisätään, kun he ovat 21-25-vuotiaita. Tämä perustuu siihen, että lastensuojelun jälkihuoltoa on vuoden alussa nostettu koskemaan tuon ikäisiä. Eli nämä maahanmuuttajanuorukaiset rinnastetaan jo lainsäädännön tasolla lastensuojelutapauksiin. Tämäkään esitys ei edes etäisesti liity peltoihin eikä ruokahuoltoon, mutta sitäkin alettiin kiireellisesti käsitellä korona-aikana.
– Pelkästään vuosina 2015–2017 tulleiden joukossa on niin paljon näitä henkilöitä, että lain piiriin kuuluvien joukko on arvion mukaan jo nyt noin 2000 henkilöä. Ja kuten tiedämme, Kreikasta ollaan siirtämässä juuri lisää. UNHCR:n tilastojen mukaan lähes kaikki ovat lähes täysi-ikäisiä miespuolisia. Useimmat tekevät perheenyhdistämisen, joten henkilöiden lukumäärä moninkertaistuu.
Yli kaksi kolmesta alaikäisenä tulleesta valehtelee ikänsä
Maahanmuuttoviraston tietojen mukaan muutama vuosi sitten lähes 70 prosenttia itsensä alaikäiseksi ilmoittaneista turvapaikanhakijoista antoi iästään vääriä tietoja.
– Lakiesityksen mukaan valtio maksaa kaikki ikärajan nostamisesta aiheutuvat kustannukset kunnille. Tämä tietysti vahvistaa jo olemassa olevaa kannustinta, jonka perusteella kunnan kannattaa ottaa vastaan humanitaarisia maahanmuuttajia. Näin ei tietenkään oikeasti ole. Kustannukset ovat valtavia. Uudessa lisätalousarviossa Kreikasta tulevillekin on jo määritetty rahaa. En tiedä, onko se koronatoimi vai elvytystä, mutta näin on.
– Kreikasta siirrettävien osalta hanke siis etenee. Pelkästään tähän uppoavalla rahasummalla avustettaisiin merkittävästi paremmat olot leirillä huomattavasti suuremmalle määrälle ihmisiä, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kotouttamislaki alaikäiset turvapaikanhakijat Sisäministeriö siirtolaiset kustannukset Väärinkäytökset kielteinen turvapaikkapäätös Ulkomaalaislaki Riikka Purra Ulkoministeriö vihreät perussuomalaiset hallitus Kokoomus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hallitukselle taas uusi syy väittää, ettei suomalaisille työ kelpaa, joten tarvitaan maahanmuuttoa

Hallitus kasvattaa alaikäisinä Suomeen tulleiden tukia – Rantanen: ”Kriisinkin keskellä turvapaikanhakijoille esitetään lisää etuja”

Hallitus helpottaa turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeutta – Purra: Vihreää politikointia, jonka muut hallituspuolueet siunaavat

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja ilman papereita saapuneet pelloille – Purra: Vahingollinen hanke

Perussuomalaiset tyrmää turvapaikanhakijoiden siirtämisen välittömästi työmarkkinoille: ”Ei työhalujakaan juuri ole, koska saman rahan saa notkumalla kauppakeskuksissa”

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Halla-aho Uutisaamussa: Vasemmisto keksinyt oman velkatodellisuuden – satoja miljoonia kipataan menokohteisiin, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin

Perussuomalaiset kansanedustajat Savo-Karjalassa: Puolityhjät vastaanottokeskukset suljettava

Maahanmuutto hiertää välejä Ruotsin hallituksessa – demarit mielistelevät kansaa, vihreät vaativat löyhempää turvapaikkapolitiikkaa
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään

Rostila pöyristyi Heinäluoman taivaan portti -puheista: ”SDP:n pohjakosketuksen on oltava lähellä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila ei sulata SDP:n Eveliina Heinäluoman ulostuloa. Heinäluoma kysyi tiedotteessaan: ”Saakohan Riikka Purra nämä petetyt vaalilupaukset anteeksi edes taivaan porteilla?”
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










