Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus vahvistaa kansalaisten ostovoimaa – ”Vertailun vuoksi edellisen hallituksen vahtivuorolla se romahti”

13.11.2025 |17:01

Perussuomalaiset näkee, että nykyisen hallituksen toteuttama ostovoiman korjauspaketti tuottaa tulosta ja suunta on oikea. Edellisen hallituksen aikana suunta suomalaisten ostovoimassa oli täysin päinvastainen.

Eduskunnan kyselytunnilla käytiin keskusteluja muun muassa hallituksen lukuisista toimista, joiden päätavoitteena on parantaa kansalaisten ostovoimaa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso muistutti, että kansalaisten ostovoima on ollut kasvussa koko tämän hallituskauden ajan.

– Vertailun vuoksi edellisen hallituksen vahtivuorolla se romahti, Laakso muistutti.

Lapsiperheet perussuomalaisen politiikan keskiössä

Perussuomalaiset ovat tavallisen duunarin asialla ja toteuttavat nimenomaan tavallisen palkansaajan ostovoimaa parantavaa politiikkaa. Laakso painotti puheessaan, että suomalaisten ostovoima jatkaa kasvuaan vuonna 2026, kun työn verotusta kevennetään noin miljardilla eurolla. Erityisinä hyötyjinä ovat lapsiperheet

– Nyt tuplataan työtulovähennyksen lapsikorotus. Kolmilapsinen perhe maksaa jopa 600 euroa vähemmän veroja ensi vuonna. Hallitus tekee lapsiperhemyönteistä politiikkaa, edustaja Laakso painotti.

Bensaveron alennus lisää ostovoimaa

Perussuomalaiset pitää tärkeänä, että autoilevalle kansanosalle ei tule enää yhtään enempää kuluja. Suomi on kumipyörien maa eikä liikkuminen saa olla vain harvojen luksusta.

Perussuomalaiset kiitteleekin hallituksen tekemiä lukuisia päätöksiä, joilla bensan hintaa ja autoilun kustannuksia on vähennetty ja ostovoimaa näilläkin toimilla vahvistettu.

– Suomessa pitää pystyä asumaan myös punavihreiden kuplien ulkopuolella, Laakso totesi.

LEHTIKUVA/ARKISTO

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Veronmaksajat: Palkansaajien ostovoima palaamassa – ”Viime vaalikaudella syntynyt kuoppa täyttyy vihdoin”

11.09.2025 |18:01
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Ostovoiman tukeminen on juuri nyt tärkeää – ”Että näkymä tulevaisuuteen paranee ja ihmiset uskaltavat taas kuluttaa”

30.08.2025 |12:37

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
6.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää