

Paula Alatalo. Arkistokuvaa.
Härski poliittinen vääntö Kemijärvellä jatkuu: PS-valtuutettua yritetään savustaa pois luottamustehtävistä, valtuusto jätti toistaiseksi asian pöydälle
Kemijärven kaupunginvaltuustossa käsiteltiin maanantaina laittomasti irtisanotun kaupungin henkilöstöpäällikön, perussuomalaisten valtuutetun ja kaupunginhallituksen jäsenen Paula Alatalon asemaa jatkaa luottamustehtävissään. Asian etenemistä on pyritty vauhdittamaan valtavalla kiireellä, ja niinpä virheiltäkään ei ole vältytty.
Kemijärven valtuuston esityslistalla maanantaina kolmantena asiana käsiteltiin perussuomalaisten valtuutetun ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Paula Alatalon vaalikelpoisuuden menettämistä Kemijärven kaupungin luottamustoimista. Valtuusto ei kuitenkaan tehnyt asiassa päätöstä, vaan asia jätettiin pöydälle myöhemmin ratkaistavaksi.
Vaalikelpoisuuden menettäminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että Alatalo ei voisi jatkaa Kemijärven valtuutettuna. Hänet valittiin Kemijärven valtuustoon 2021. Henkilöstöpäällikkö on kuntalain mukaan kunnanhallituksen alainen viranhaltija, joka ei voi samalla olla luottamustehtävässä.
Kaupungin irtisanominen oli laiton
Kemijärven kaupunki irtisanoi laittomasti Alatalon loppuvuonna 2020, mutta Pohjois-Suomen hallinto-oikeus viime kuussa antamassaan ratkaisussa katsoi, ettei irtisanomiselle ollut esitetty lainmukaisia perusteluita. Hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen.
Tällä hetkellä henkilöstöpäällikön tehtäviä hoitaa Kemijärvellä eri viranhaltijoita, mutta kaupunki on ilmoittanut oikeuden päätöksen vuoksi palauttavansa henkilöstöpäällikön viran.
Sinisistä kokoomukseen loikannut valtuustojohtaja toimi vauhdikkaasti
Sinisissä 2017 alkaen vaikuttanut Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Torvinen kiirehti ilmoittamaan sähköpostitse Alatalolle heti hallinto-oikeuden ratkaisun tultua tietoon, että oikeuden ratkaisu tarkoittaa samalla Alatalon olevan kuntavaaleissa vaalikelvoton – ja siten Alatalo ei voisi toimia valtuustossa, joskin asia vaatisi vielä käsittelyn valtuustossa.
Tällä hetkellä Alatalo toimii Pelkosenniemellä hyvinvointijohtajana, eikä hän siis ole edes ehtinyt palata henkilöstöpäällikön virkaansa. Lapin Kansalle antamassaan haastattelussa Alatalo ihmettelee valtuuston ja puheenjohtaja Torvisen kiirettä, sillä hän ei ole ehtinyt työskennellä henkilöstöpäällikkönä sen jälkeen, kun Pohjois-Suomen hallinto-oikeus antoi irtisanomispäätöksen kumoavan ratkaisun.
– Pelkkä virkasuhde ei tee minua vaalikelvottomaksi, ja vasta todellisen työssäolon pitäisi käynnistää arviointi siitä, voinko toimia valtuutettuna, Alatalo sanoo.
Jätettiin myös kutsumatta kokoukseen
Kemijärvellä on pidetty valtavaa kiirettä Alatalon syrjäyttämiseksi valtuustosta, sillä aikaisemmin syyskuussa ehti myös olla kaupunginhallituksen kokous, jonne Alataloa ei kutsuttu, vaan kutsu lähetettiin varajäsenelle.
Perussuomalaisten valtuutettu Kemijärvellä ja perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja, Alatalon puoliso Juhana Kelloniemi sanoo Suomen Uutisille, että käynnissä olevassa prosessissa tosiasiallisena tarkoituksena näyttää vain olevan päästä eroon perussuomalaisesta valtuutetusta.
– Kysymys siitä, että ei olisi enää kelpoinen toimimaan valtuutettuna ja kaupunginhallituksessa on erittäin tulkinnallinen, ja tässä on vedetty mutkia suoraksi. Tulkinta vaalikelpoisuuden menettämisestä ja luottamustoimen päättymisestä on tehty yksipuolisesti ja ilman neuvotteluja, vaikka Alatalo ei ole edes aloittanut virassa, eikä ole tietoa, onko hän edes palaamassa takaisin tehtävään, eikä siitä ole häneltä kysytty, Kelloniemi sanoo.
Oliko tarkoitus näpäyttää muitakin?
Kemijärven kaupunki on kysynyt tilanteessa neuvoa Kuntaliitolta. Alatalon vaalikelpoisuus on Kuntaliiton mukaan käsiteltävä Kemijärven kaupunginvaltuustossa.
Kelloniemi katsoo että meneillään olevassa kokonaisuudessa on tarkoitus näpäyttää myös häntä henkilökohtaisesti.
– Kemijärven kaupunginjohtaja ja palvelualuejohtaja ovat mielestäni painostaneet myös minua työssäni, sillä olen saanut kirjallisen varoituksen, mutta minulle ei ole voitu perustella miten, missä, milloin ja ketä kohtaan epäasiallista käytöstä toimestani on tapahtunut.
– Toimin kaupungin kulttuuriohjaajana, ja työhöni liittyen ei ole ollut negatiivista huomautettavaa. Silti olen saanut varoituksen ja asia on nyt ollut Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian ratkaistavana jo puolitoista vuotta.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää