

LEHTIKUVA
Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki kärähti töhrimästä omaa kaupunkiaan – poliisit paikalle
Kohusta toiseen kulkeva ex-kansanedustaja, Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki vähättelee töherrystempaustaan Facebookissa ja pohdiskelee, etteivät graffitit varmaankaan häiritse ketään. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho sen sijaan pitäisi kohtuullisena, että Arhinmäki joutuisi itse siivoamaan töhrynsä.
Juhannusaaton iltana Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki sai päähänsä varsinaisen kuningasidean: hänpä lähtee töhertämään spraymaalilla satamaradan tunnelia Helsingin Vuosaaressa.
Mukaansa hän pyysi ja myös sai erään kaverinsa.
Luvaton katutaiteilu kuitenkin päättyi nolosti, sillä Arhinmäki kavereineen jäi kiinni niin sanotusti housut nilkoissa, sillä vartija saapui paikalle samalla hetkellä kun Arhinmäki oli kuvaamassa kännykällään aikaansaannostaan. Vartijat muistuttivat Arhinmäelle, että on turha yrittää karkuun, vaikka miehillä olikin pakoauto valmiina odottamassa läheisellä parkkipaikalla.
Seuraavaksi paikalle saapuikin poliisi ottamaan töhertäjien henkilötietoja ylös, eli jatkoa seuraa.
Töhertäjänä jo pitkän linjan epeli
Helsingin apulaispormestari Arhinmäki selittelee itse tapausta Facebook-sivullaan ja samalla paljastaa olevansa jo pitkän linjan epeli töhertäjänä.
Arhinmäen selityksistä osin paistaa läpi vähättely sekä se, että hän ei oikeastaan koe toimineensa väärin.
Arhinmäki kirjoittaa:
– Nyt kun Helsingissä on ollut luvallisia graffiti-seiniä jo 15 vuoden ajan, olen käynyt vanhojen lapsuuden kavereideni kanssa maalaamassa satunnaisesti niillä. Luvallisten seinien lisäksi Helsingissä on paljon paikkoja, jotka eivät virallisesti ole luvallisia, mutta ei niihin maalaaminen varsinaisesti kai ketään myöskään häiritse.
– Olemme fillarilenkeillä bonganneet Vuosaaren satamaan menevän tavarajunaradan betoniseinät vantaalaisen pellon vieressä. Niissä on vuosia vanhoja maalauksia, joten se on ollut paikka, joka tuskin ketään kiinnostaa.
– Parin-kolmen tunnin maalaamisen jälkeen olimme valmiita. Siivosimme tyhjät maalipurkit pois ja olimme alkamassa ottaa kuvia, kun kuulimme kellon kilkatuksen. Juhannuksena kulkeekin junia.
– Samalla ylös sillalle ilmestyi vartijoita, jotka huusivat ettei kannata yrittää paeta. Mihin me keski-ikäiset perheenisät nyt olisimme edes yrittäneet juosta, kun autokin oli parkissa vieressä. Vartijat ottivat meidät asiallisesti kiinni. Juttelimme heidän kanssaan niitä näitä, kun odotimme poliiseja paikalle ottamaan tietojamme ylös.
”Tehtiin sillai tyhmästi”
Facebook-kirjoituksensa loppupuolella Arhinmäki kuitenkin päätyy jonkinlaiseen itsetutkiskeluun, jonka voisi tiivistää sanoihin Tehtiin sillai tyhmästi.
– Olipa kyllä todella hölmösti tehty minulta ja meiltä. Jotenkin itsekin olen tuudittautunut ajatukseen, että tuollaisiin harmaisiin valmiiksi maalattuihin betoniseiniin poissa ihmisten silmistä voi tehdä maalauksia.
– Oli meiltä tyhmää ajatella, ettei kukaan olisi kiinnostunut meidän maalaamisesta tuollaiseen paikkaan. Ajateltiin vain, että junatunnelissa on hieno Pasila-henki ja selvästi ketään ei haittaa. Nyt jälkikäteen ajateltuna oli tyhmä ajatus, ettei Vuosaareen satamaan kulkisi junia. Ei maailman merillä tunneta juhannusta. Oli täysin ajattelematonta. Ja tyhmää oli maalata tuonne kun luvallisia seiniäkin on.
Pitäisikö Paavolle ostaa värityskirjoja?
Tapausta on kommentoitu sosiaalisessa mediassa vilkkaasti, kuka mistäkin näkökulmasta. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho katsoo, että kohtuullista olisi, että Arhinmäki joutuisi itse siivoamaan töhrynsä.
– Yhteisen julkisen tilan töhriminen ja sotkeminen on aina ollut mielestäni vastenmielistä. Se on nimenomaan yhteistä tilaa. Se ei ole töhrijän omaa tilaa.
– Mielestäni olisi oikeus ja kohtuus, että kiinni saatu töhrijä pantaisiin itse siivoamaan töhrynsä. Tämä nostaisi kynnystä ryhtyä uusiin töhrimisiin, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
Poliittinen satiiriblogi Päivän Byrokraatti puolestaan tarjoutuu kustantamaan Helsingin apulaispormestarille värityskirjoja, jotta tämä jatkossa jättäisi kaupungin omaisuuden rauhaan.
Hei @paavoarhinmaki, montako tarvitset, jotta jätät kaupungin omaisuuden rauhaan? PB hankkii sinulle nipun värityskirjoja makusi mukaan. pic.twitter.com/RICQedWjb9
— Päivän Byrokraatti (@pbyrokraatti) June 24, 2023
Lietsoi kannattajiaan riehumaan kaduille
Vuonna 2021 eduskunnasta Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestariksi siirtynyt Arhinmäki on poliittisella urallaan kulkenut kohusta toiseen.
Vasta pari kuukautta sitten Arhinmäki – joka tuolloin oli ilmeisen pettynyt eduskuntavaalien tulokseen – julkaisi Facebookissa anarkistihenkisen kirjoituksen, jossa hän yllyttää ihmisiä vastarintaan kaduilla ja puhuu tulevasta hallituksesta ”sysimustana oikeistohallituksena”.
Arhinmäki liehuttaa punalippuaan ja puhuu ”perusrasisteista” ja ”sysimustasta oikeistosta”. Käytännössä Arhinmäki yllyttää vasemmistolaisia katuriehumiseen, vaikka ei sitä ihan suoraan sanokaan.
Vuonna 2014 urheiluministerinä toimineen Arhinmäen juhlinta Suomen jääkiekkomaajoukkueen kanssa Sotshin olympiakylässä päättyi siihen, että mies sammui pöytään, minkä jälkeen Suomen kiekkoleijonat joutuivat kantamaan hänet hotellihuoneeseensa. Oikeuskanslerikin kommentoi tapausta.
Arhinmäki on myös esiintynyt puukkoa heiluttaneen Isis-tappajan kanssa Palefacen musiikkivideolla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sotkeminen kiinnijääminen selittely töhriminen apulaispormestari graffiti lain rikkominen Anarkismi Paavo Arhinmäki Poliisi Jussi Halla-aho Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsingin pormestariksi pyrkivä Arhinmäki haluaa työssäkäyvien kiusaksi ottaa käyttöön ruuhkamaksut – Halla-aho ei näe liikenteellisiä perusteita: ”Suomessa ei ole sellaisia ruuhkia”

Vasemmistoliitto tyytymätön mediajulkisuuteensa – julistaa mediaboikotteja kriittisiin medioihin, vaatii päästä myötämieliseen Hesariin

Li Anderssonin ministerinjakkara horjuu – väittää ettei tiennyt Dellingerin tappamistwiiteistä, mutta se tuskin pitää paikkaansa

Meri ex-ministerin räyhäämisestä: Sanoin Arhinmäelle, ettei sentään tarvitse käydä käsiksi – ”Oli hyvin hermostunut ja huusi päälle”

Arhinmäen juhannustöhryn poistamisesta 3 500 euron lasku – Väylävirasto aikoo periä korvauksen töhrijöiltä

Kytkökset ääriryhmiin ja vihapuhe eivät haitanneet Arhinmäen ministerinä toimimista – medialla on selvä kaksoisstandardi suhtautumisessa vasemmistoon ja oikeistoon

”Vihreää kapitalismia” vastustavat vasemmistoradikaalit polttavat Saksassa sähköautoja ja puhkovat maastureiden renkaita
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













