Artikkeli kuva

Pixabay. Kuvituskuvaa.

Helsinkiin budjettisopu – verotus laskee, kaupunki panostaa sisäilmahaittojen torjuntaan

30.10.2017 |16:23

Helsingin budjettineuvotteluissa mukana olleet puolueet sopivat yhdessä kuntaveron laskusta. Perussuomalaiset pitää myönteisinä asioina muun muassa kuntaveron alennusta 0,5 prosenttiyksiköllä ja kiinteistöveron määrän pitämistä lain määrittelemällä alarajalla. Helsingin Perussuomalaisten hallituksen jäsenet Pekka Tiusanen ja Juhani Strandén kommentoivat asiaa tiedotteessa.

Verotuspäätöksillä on perussuomalaisten mukaan myönteinen todellinen vaikutus työssäkäyvien ja eläkeläisten talouteen käteen jäävien tulojen kasvaessa. Mahdollisimman alhainen kiinteistövero puolestaan hillitsee jo ennestäänkin korkeiden asumiskustannusten nousua.

– Veropäätökset tuovat helpotusta valtion leikkausten aiheuttamaan tulojen alenemaan. Eläkeläisten osalta veronalennus korjaa liian alhaisia eläkkeiden korotuksia ja vastaa noin 0,75 % suuruista eläkkeen korotusta.

– Lisärahoitusta on tulossa sosiaali- ja terveyspalveluihin, joissa perussuomalaisten painopistealueena ovat vanhusten kotihoitopalvelut, omaishoitajien aseman parantaminen ja vammaispalvelut.

– Pelastustoimeen, urheilu-, liikunta- ja virkistysalueiden menokohtiin tulee lisää varoja. Kaupunkin panostaa merkittävästi koulujen rakentamiseen ja sisäilmahaittojen torjuntaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
8.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää