

Monikulttuurisia koululaisia peruskouluun valmistavalla luokalla Espoossa 2013. / LEHTIKUVA
Helsinkiläisille 800 000 euron lasku islamin opetuksesta peruskouluissa – yhden viikkotunnin hinta 2 000 euroa
Kun Suomi monikulttuuristuu, perusopetuksessa on tarjottava useiden eri uskontojen opetusta. Helsingissä tämä tarkoittaa 1,2 miljoonan euron lisälaskua kaupunkilaisille veronmaksajille. Vuositasolla yksi tunti islamin opetusta maksaa kaupungille noin 2 000 euroa.
Helsingin kaupunki varaa eriytetyn uskonnon, eli oppilaan oman uskonnon opetukseen noin 1,2 miljoonaa euroa vuodessa. Kyse on siis muun uskonnon kuin evankelis-luterilaisen uskonnon opetuksesta, jonka piiriin useimmat oppilaat edelleen kuuluvat.
Oman uskonnon opetuksen 1,2 miljoonan euron vuosittaisista kuluista valtaosa, jopa 800 000 euroa menee islamin uskonnon opetukseen. Koska islaminuskoisten perheiden määrä pääkaupunkiseudulla on kasvanut viime vuosina, on selvää, että muutos näkyy myös peruskouluissa.
Islamin opetusta jo 9 000 koululaiselle
Vuonna 2016 oman uskonnon opetukseen osallistuu Helsingissä noin 5 400 oppilasta. Islamin uskonnon jälkeen toiseksi suurin opetusryhmä on ortodoksinen uskonto, johon kaupunki käyttää vuosittain noin 270 000 euroa. Lisäksi opetusta tarjotaan myös joidenkin vähemmän edustettujen uskontojen osalta.
Muun kuin evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen osallistuvien määrä on jatkuvassa kasvussa. Vielä 2000-luvun alussa islamin opetusta tarjottiin koko Suomen alueella vain joillekin sadoille oppilaille. Opetushallituksen mukaan tällä hetkellä islamia opiskelevia koululaisia on Suomessa jo noin 9 000.
– Helsingissä vuodesta 2012 oman uskonnon opetukseen perusopetuksessa osallistuvien määrä on kaikkiaan kasvanut noin 1 400 oppilaalla, Helsingin opetusviraston perusopetuslinjan linjajohtaja Marjo Kyllönen kertoo Suomen Uutisille.
Oppilaille kuljetus uskonnon tunnille
Helsingissä oman uskonnon opetuksen budjetista päättää vuosittain opetuslautakunta, joka on kaupunginvaltuuston alainen toimielin.
Lähtökohtaisesti oman uskonnon opetus pyritään järjestämään lähellä kunkin oppilaan koulua, jolloin matkakustannuksia ei tule. Oppilaille kuitenkin myös tarvittaessa maksetaan koulupäivän ajalta julkisella kulkuneuvolla matkat toimipaikkaan, jossa uskonnon opetus järjestetään.
– Tällöin oppilaalle voidaan myöntää Helsingin seudun liikenteen haltijamatkakortti, eli matkoja saa sen verran kuin lukuvuodessa siirtymisiin tarvitsee, Kyllönen sanoo.
Suomen Uutiset pyrki selvittämään, paljonko rahaa Helsingissä käytetään toisaalta islamin opetukseen ja toisaalta paljonko oppilaiden kuljettamiseen kouluista toimipaikalle, jossa opetus järjestetään.
Kyllösen mukaan kustannuksia ei kuitenkaan voida suoraan eritellä tällä tavoin, sillä kustannukset hajautuvat koulukohtaisesti kunkin koulun vuosibudjettiin.
Opettajaksi myös ilman koulutusta
Kyllösen mukaan suurin osa islamin uskonnon opetuksen 800 000 euron vuosikuluista menee opettajien palkkoihin. Vuositasolla yksi tunti islamin opetusta maksaa kaupungille noin 2 000 euroa.
– Yksi vuosiviikkotunti opetusta, jonka keskimääräinen laskennallinen kustannus on noin 2000 eur, tarkoittaa sitä, että opetusta annetaan yksi tunti viikossa koko lukuvuoden ajan. Ja näin syntyy yhdestä opetustunnista per viikko vuositason kustannukseksi 2000 eur/vuosi. Tämä ei ole oppiainesidonnainen luku, Kyllönen täsmentää.
– Helsingin suomenkielisissä peruskouluissa islamia opettaa 14 virkasuhteessa olevaa henkilöä, joista 12 on päätoimisia ja kaksi sivutoimisia. Sivutoimisuus viittaa osa-aikaisuuteen, eli tällöin palkkakin on pienempi ja määräytyy opetettavien tuntien mukaan. Ortodoksista uskontoa Helsingissä opettaa suomenkielisissä peruskouluissa kuusi päätoimista henkilöä, Kyllönen sanoo.
Hänen mukaansa pätevien islamin opettajien löytäminen on haastavaa, vaikka opettajia haetaan vuosittain muun muassa lehti-ilmoituksilla. Aineenopettajalta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto ja lisäksi pedagogiset opinnot.
– Nykyisten virassa olevien opettajien koulutus vaihtelee. Muodollisesti päteviä on tarjolla vain vähän. Oppiaineeseen voidaan kuitenkin ottaa määräaikaisesti myös opettaja, joka ei ole suorittanut opettajan koulutusta.
Kolme oppilasta riittää ryhmäksi
Oman uskonnon opetuksen järjestäminen määräytyy perusopetuslaissa, jonka lähtökohta on, että perusopetuksessa on järjestettävä oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista opetusta.
Suomessa se tarkoittaa yleensä evankelis-luterilaisen uskonnon opetusta. Muihin uskonnollisiin ryhmiin kuuluville on aina järjestettävä muun uskonnon opetusta, mikäli heidän huoltajansa sitä pyytävät.
Uskonnonvapaus perusoikeutena kuuluu myös peruskoulun oppilaille, joten mihinkään uskontokuntaan kuulumattoman ei näin ollen tarvitse osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin koulussa. Uskonnonopetusta ei kuitenkaan pidetä varsinaisena uskonnon harjoittamisena, joten siitä voidaan säännellä perusopetuslaissa.
Vähemmistöuskontojen opetuksen järjestämisessä on toisinaan ilmennyt käytännön ongelmia. Oman uskonnon opetuksen järjestäminen myös edellyttää, että oppilaista voidaan muodostaa vähintään kolmen henkilön ryhmä.
Allahin oppeja suomalaisina tarinoina
Vuonna 2011 julkaistiin Salam-islamin tie -niminen islamin opetuksessa käytettävä kirja, jossa islamin uskontoa integroidaan tarinoiden muodossa suomalaiseen yhteiskuntaan.
Opetushallituksen kustantamassa, ala-asteen opetukseen tarkoitetussa kirjassa esiintyvät hahmoina oppilaat Adam ja Ali, jotka kirjan tarinoissa esimerkiksi ilahtuvat siitä, kun koulun ruokalassa on tarjolla muutakin lounasta kuin sianlihasta valmistettuja lihapullia.
Muslimeina Adam ja Ali eivät voi syödä sianlihaa. Kirjassa esitetään myös, että Allah on luonut suomalaisen järvimaiseman.
Lisäys 17.11.2016 klo 20:35 – Täsmennetty otsikkoa. Otsikko oli luettavissa myös siten, että yhden tunnin hinnaksi olisi tullut 2000 eur. Näin ei ole. Kuten leipätekstissä alun perinkin todettiin, kyse on kustannuksesta vuositasolla. Yhden oman uskonnon opetuksen viikkotunnin hinta vuodessa on siis noin 2000 eur.
Lisäys 18.11.2016 klo 23:12 – Lisätty tekstiin Suomen Uutisten Kyllöseltä jälkikäteen pyytämä täsmennys: ”Yksi vuosiviikkotunti opetusta, jonka keskimääräinen laskennallinen kustannus on noin 2000 eur, tarkoittaa sitä, että opetusta annetaan yksi tunti viikossa koko lukuvuoden ajan. Ja näin syntyy yhdestä opetustunnista per viikko vuositason kustannukseksi 2000 eur/vuosi. Tämä ei ole oppiainesidonnainen luku, Kyllönen täsmentää. ”
ILKKA JANHUNEN
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koulussa riehuviin oppilaisiin kyllästynyt opettaja: ”Maahanmuuttajalapset lisänneet häiriöitä – haistattelevat naisopettajille”

Helsingin opetusvirastolla erikoinen tärkeysjärjestys: Myönsi koulukuljetuksen vammaiselle pojalle vasta kolmen vuoden taistelun jälkeen
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















