

MATTI MATIKAINEN
Huhtasaari: Siivoojille kohtuuton lasku kivihiilen kieltolaista – ”Keskusta kuppaa veronmaksajien rahat”
Siivoojan bruttopalkasta melkein puolet nielevät korkeat asumiskulut pääkaupunkiseudulla, asia ilmenee PAMin vertailusta. – Asumiskulujen osuus on jo nyt posketon. Asia on erityisen akuutti pieni- ja keskituloisille, puhumattakaan työttömistä sekä nuorista lapsiperheistä, sanoo perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari.
– Hallituksen kaavailema hiilen käyttökieltolaki tulee toteutuessaan nostamaan pääkaupunkiseudun vuokria 10-20 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että sähkön ja kaukolämmön hinta nousee tutkimuslaitosten laskelmien mukaan 20-30 %. Vastaavat asumisen isot lisälaskut odottavat suurta osaa suomalaisista. ”Kivihiilikaupunkien” kaukolämmöllä lämpiävissä taloissa asuu yhteensä noin 1,2 miljoonaa suomalaista.
Härski ja vastuuton esitys
Kivihiilen käytön lopettaminen lailla on Huhtasaaren mielestä ”käsittämättömän härski ja vastuuton esitys”, jonka kohtuuttoman suurta hintalappua ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei ole uskaltanut julkisesti esitellä. Suomessa, eikä muuallakaan, ole suljettu energialähteitä tai tuotantotapoja markkinoilta kieltolakien keinoin.
– Kepulaisen ympäristöministeri Tiilikaisen esityksestä hiilenkäytön kieltolaki on tulossa eduskuntaan syksyllä. Silloin punnitaan, ketkä pelkästään puhuvat vähävaraisten asiasta ja ketkä oikeasti tekojen tasolla uskaltavat puolustaa vähävaraisia. Toivottavasti sitä ennen eduskunnan enemmistölle kirkastuisi se tosiasia, että kepulaisten tavoitteena on kivihiilen käyttökiellolla varmistaa rahastusmahdollisuus tuulivoiman ja puuhakkeen tuotantotuilla.
Sadat miljoonat keskustan taskuun
Huhtasaaren mukaan kyse on vuositasolla useamman sadan miljoonan euron ”häikäilemättömästä kuppaamisesta” veronmaksajilta keskustan etupiirille.
– Vetoankin kansanedustajien enemmistöön estääksemme järjettömän kivihiilen kieltolain, joka asumuskustannusten rajun nousun lisäksi tuhoaisi huoltovarmuutemme. Suomalaisilla ei ole yksinkertaisesti varaa luopua kivihiilen käytöstä, eikä siihen ole ilmastopoliittista tarvetta.
– Suomessa kivihiilen osuus sähköntuotannossa on 6,7 prosenttia. Nekin laitokset ovat sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia. Suomalaisten sähkö- ja lämpölaitosten ominaispäätöt ovat vain 220 g CO2/kWh suhteessa tuotettuihin kilowattitunteihin. Puolan sähköntuotanto tuottaa kolme kertaa enemmän hiilidioksidipäästöjä. Saksassa 46 % ja tuulivoimamaa Tanskassa yli 40 % sähköstä tuotetaan kivihiilellä. Nekään eivät ole luopumassa kivihiilestä, koska haluavat turvata teollisuutensa kilpailukyvyn.
Rosvoaminen lopetettava
Huhtasaari painottaa, että perussuomalaiset jatkavat kampailua kivihiilen kieltolakiesityksen kumoamiseksi sekä sähköveron alentamiseksi EU:n minitasoille ja sähkönsiirtohinnoilla kotitalouksien rosvoamisen lopettamiseksi.
– Haluamme varmistaa suomalaisten teollisuustyöpaikkojen säilymisen sekä lisääntymisen ja taistelemme oikeasti teoilla kohtuullisten asumiskustannusten puolesta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Sähkövero puolitettava – ”Tuet pois tuulivoimalta ja haittamaahanmuutosta”

Putkonen: Epäpyhä allianssi kylvää veroeuroja varakkaimmille ilmastopolitiikan varjolla – ”Viimeisimpänä hullutuksena 400 euron sähköpyörätuki”

Leena Meri: Ilmastosopimuksen taakanjako on epäoikeudenmukainen Suomelle – EU rankaisee niitä, jotka ovat jo hoitaneet tonttinsa hyvin

Perussuomalaiset edustajat: Emme hyväksy tuulivoiman tukemista – ”Ulkomaiset yhtiöt odottavat uutta tukea vesi kielellä”

Jani Mäkelä: Suomalainen omakotiasuja maksaa maailmoja syleilevän ilmastopolitiikan kustannukset

Halla-aho: ”Toivoisin, että ympäristöasioissa ihmiset poseeraisivat ja julistaisivat vähemmän ja sen sijaan omalla toiminnallaan tekisivät oman osuutensa”

Vieläkö loikkarit voisivat palata perussuomalaisiin? – Puoluesihteeri vastaa: ”Takaisin pääsyä puolueeseen ei ole”

Putkonen: Demarit vihreämpiä kuin vihreät itse – ”Kivihiilen käytön kieltävä pakkolaki nostaa pääkaupunkiseudun vuokria 10-20 prosenttia”

Perussuomalaiset: Kivihiilen täyskielto erittäin ongelmallista huoltovarmuuden näkökulmasta
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











