

PS ARKISTO
Huhtasaari: Suomi on häviäjä EU-ympäristölainsäädännössä
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään useita ns. Fit for 55 -pakettiin kuuluvia lakiehdotuksia, joilla on kaikilla iso vaikutus Suomeen. Euroopan parlamentissa ei ole missään vaiheessa riittänyt ymmärrystä Suomen tilanteelle ja viestit niin maanomistajilta kuin teollisuudeltakin ovat olleet huolten täyttämiä.
Parlamentti kuitenkin hylkäsi esityksen päästökauppauudistuksesta, hiilitulleista ja sosiaalisesta ilmastorahastosta.
– Tein useita muutosehdotuksia mm. metsien hiilinielujen laskentaa koskevaan LULUCF-asetukseen ja ehdotin sen maltillistamista, mutta järjen ääni ei voittanut. Komission pohjaesitys oli parlamentin mietintöä parempi, mutta silti liian kunnianhimoinen, kertoo europarlamentaarikko Laura Huhtasaari.
Riskiesitykset kaatuivat
Huhtasaari on kuitenkin tyytyväinen, että kolme Suomelle haitallista lakiesitystä kaatui.
– Syyt äänestää vastaan ovat erilaisia, mutta on hienoa, että Suomelle riskejä luovat esitykset kaatuivat. Nyt on pakko palata neuvottelupöytään ja tässä on myös kansallismielisellä politiikalla vaikuttamisen mahdollisuus.
Epäedullisia kompromisseja
EU:n ympäristöpolitiikkaa kiristetään jatkuvasti ja tavoitteet ovat erittäin kovia. Suomen kaltainen maa, jossa etäisyydet ovat pitkiä, lämmitys on pakollista ja joka elää metsistä, joutuu tekemään jatkuvasti itselleen epäedullisia kompromisseja ja hyväksymään itselleen haitallista säätelyä.
– Bryssel-keskeinen maailmankuva ei huomioi maiden erityispiirteitä tai tarpeita, vaan on pienen piirin idealistista puuhastelua, jolla tosiasiassa vahingoitetaan teollisuuttamme. Maatalous- ja ympäristöpolitiikan tulisi olla kansallista, ja nykytilanne ei ole Suomen edun mukainen, harmittelee Huhtasaari.
Kaikki arvovalta peliin
Seuraavaksi hyväksytyistä esityksistä neuvotellaan jäsenmaiden hallituksia edustavan neuvoston kanssa, ja edessä saattaa olla kuukausien vääntö.
– Suomen tulisi neuvostossa panna kaikki arvovaltansa peliin eikä hyväksyä mitään itselleen huonoa, sillä kyse on meille todella tärkeistä asioista. Tarvittaessa Suomen pitää uhata jumiuttaa yksimielisyyttä vaativa päätöksenteko, mikäli ympäristölainsäädäntöä ei saada kohtuullistettua, Huhtasaari sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maatalous- ja metsäpolitiikka kansallinen päätösvalta Fit for 55 ympäristölainsäädäntö sosiaalinen ilmastorahasto hiilitullit ideologia Päästökauppa Suomi Laura Huhtasaari EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Suomen vaadittava EU:n hiilinielulaskelmahuijauksen korjaamista – ilmastokokouksestakin tuliaisina ainoastaan lisälaskuja suomalaiselle veronmaksajalle

PS ei hyväksy Suomen suhteellisesti muita EU-maita suurempia päästötavoitteita: ”On mahdollista, että sitovia tavoitteita ei voida saavuttaa ilman maatalouden alasajoa”

Huhtasaari: ”Kiristyvä ympäristölainsäädäntö yhdistettynä EU:n toimivallan kasvattamiseen on vaarallinen cocktail Suomen metsä- ja maataloudelle”

Hakkarainen EU:n ilmastopaketista: Näillä toimilla EU rasvaa omaa hirttoköyttään – ”Missä on se vaaka, jolla hiilidioksidia mitataan?”

Perussuomalaiset: EU taas suomalaisten kukkarolla – nyt ”ilmastosolidaarisuuden” nimissä

Päästökauppauudistus kaatui europarlamentin äänestyksessä – Hakkarainen: ”Onnenpäivä!”

Sosiaalinen ilmastorahasto tekisi Suomesta toisten EU-jäsenvaltioiden sosiaaliturvan maksajan – perussuomalaiset vaativat hallitukselta täystyrmäystä rahastolle

Hollannin maajussit nousivat kapinaan vihreää siirtymää vastaan – poliisi ampui traktoria

Huhtasaari pettyi EU:n kolmikantaneuvottelujen lopputulokseen: Suomelle kallista vihreyttä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













