

PS ARKISTO
Immonen: Hallitus ei saa sitoa päätöksillään mediaa poliittiseen ohjaukseen – tukiselvitys nyt vahvasti vihervasemmiston käsissä
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin suomalaisen journalismin riippumattomuuden, neutraalisuuden, epäpoliittisuuden ja monipuolisuuden vahvistamiseksi. Pelkona on, että hallitus sitoo koronakriisin varjolla laadittavan ”tukimallin” kautta suomalaisia tiedotusvälineitä poliittiseen ohjaukseen.
Liikenne- ja viestintäministeriö antoi 16. huhtikuuta toimittaja-kirjailija Elina Grundströmille toimeksi laatia selvitys, kuinka tukea journalismia, jonka toimintaedellytykset ovat ministeriön mukaan heikentyneet koronakriisin myötä. Selvityksessä ehdotetaan tukimallia, joka koostuu sekä nopeista tukimuodoista että pysyvämmästä journalismin tukijärjestelmästä.
Harakalla ja Grundströmillä yhteinen tausta
Grundström ehdottaa pikaiseksi tukimuodoksi harkinnanvaraista koronatukea talousvaikeuksiin joutuneille tiedotusvälineille. Tuen jakamista varten nimettäisiin journalismin asiantuntijoista koostuva tukilautakunta, joka tekisi jakoesityksen itsenäisesti.
– On olennaista huomata, että liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalla ja Grundströmillä on yhteistä ammatillista taustaa. Molemmat ovat työskennelleet vihreän puolueen pää-äänenkannattajan Vihreän Langan päätoimittajina, Olli Immonen sanoo.
– Valtion suunnitelmissa on perustaa tukilautakunta päättämään tukien jakamisesta. Tämä näennäisesti riippumaton lautakunta siis päättäisi, millaista journalismia valtio voi tukea. Näyttää siltä, että journalistien keskuudestaan valitsemat luottohenkilöt tulevat päättämään kenelle tukia jaetaan. Näillä toimilla mediaa ohjataan riippuvaiseksi valtion rahoituksesta. Kehityssuunta on huolestuttava.
Tuki vaikuttamassa journalistiseen sisältöön
Immonen vaatii, että journalismille jaettavan tuen antamista varten suunnitellun tukilautakunnan on toteutuessaan oltava aidosti poliittisesti ja ideologisesti puolueeton.
– Tukilautakunta ei saa ideologisista lähtökohdista käsin määrätä siitä, mikä on totuudenmukaista ja hyvää journalismia, eikä se saa sitoa yksityisten media-alan toimijoiden käsiä. Myös mahdollista tukea on jaettava oikeudenmukaisesti erilaisia näkökulmia esille tuoville journalistisille toimijoille. On todellinen vaara, että media pyritään sitomaan poliittisen puolueellisuuden alaiseksi ja että tuki tulee vaikuttamaan journalismin sisältöön.
– Jos yksityisiä media-alan yrityksiä halutaan tukea, on tuki ohjattava oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti koronakriisin takia talousvaikeuksiin joutuneille tiedotusvälineille journalismin poliittiseen ja ideologiseen sisältöön katsomatta, Immonen sanoo.
Mediakenttä muutamissa käsissä
Perinteisesti ammattimaisen journalismin tunnusmerkkejä ovat muun muassa riippumattomuus, neutraalisuus, epäpoliittisuus ja monipuolisuus. Immosen mukaan suomalainen valtavirtajournalismi ei ole kuitenkaan enää pitkään aikaan täyttänyt näitä kriteereitä.
– Suomen mediakenttä on keskittynyt muutaman harvan toimijan käsiin. Myös johtavien tiedotusvälineiden alueellinen sijainti on keskittynyt Etelä-Suomeen ja suurimpiin kaupunkeihin. Kyseisten tiedotusvälineiden harjoittama journalismi nojaa vahvasti liberaaliin vihervasemmistolaiseen ideologiaan. Journalismin yleinen tila maassamme on huolestuttava ja sitä kuvaa laaja vaihtoehdottomuus. Tätä vaihtoehdottomuuden tilaa ei saa ruokkia enää yhtään enempää poliittisilla ja ideologisilla journalismin tukimalleilla, Immonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Elina Grundström puolueettomuus vihervasemmisto Timo HArakka Journalismi Vihreä Lanka valtion tuki perussuomalaiset Olli Immonen media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkynen esittää arvion tekemistä siitä, minkälaista sisältöä Yle onnistunut tuottamaan – ”Selvästi nähtävissä nopeasti vahvistuva feministinen ja vasemmistolainen talouspoliittinen trendi”

Kyselytutkimus: Journalismin opiskelijat kannattavat punavihreitä aatteita

Kritiikki yltyy – Ylen tuottaja Rakel Liekki rajasi sometiliensä näkyvyyttä, toiminta viittaa aktivistitaustan peittelyyn

Teemu Keskisarjan sensurointitapaus katkaisi kamelin selän – PS vie asian hallintoneuvostoon, vaatii Yleltä selvitystä siitä, mitä yhtiössä oikein tapahtuu

Punavihreä feminismi valtasi Yleisradion – Päivi Räsänen kehottaa kansalaisia antamaan suoraa palautetta Ylelle: ”Kannattaa olla yhteydessä ja vaatia tasapuolista sisältöä”

Junnila ministeri Harakan kaavailemasta mediatuesta: ”Ilmaista rahaa kavereille ja suopeasti hallituksesta kirjoittaville shampanjasosialisteille”

Halla-aho Suomeen saapuvista pakolaislapsista: Median kuvissa taaperoita, todellisuudessa lähes kaikki ovat täysi-ikäisyyttä lähestyviä nuoria miehiä

Ex-päätoimittaja Atte Jääskeläinen tyrmää ministeri Harakan hankkeen harkinnanvaraisesta tuesta medialle: ”Median ei tule olla riippuvainen hallitusten poliittisista voimasuhteista”

Tutkimus osoittaa: Media jakautunut kahtia – vastakkain ovat valtamedian tunteelliset ja vaihtoehtomedian järjelliset ajattelutavat
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
Juha Telkkinen luotti siihen, että Kelan asumistuki takaisi vuokrien maksun - erityisesti, koska oli sovittu, että asumisen tuet maksetaan suoraan vuokranantajan tilille. Toisin kävi: vuokralainen siirsi tuen itselleen, jätti useita vuokria maksamatta, muutti pois salaa ja aiheutti tuhansien eurojen vahingot Kouvolassa sijaitsevaan asuntoon. Telkkisen mukaan tapaus paljastaa vuokramarkkinoilla kasvavan riskin, josta yksityisten vuokranantajien tulisi olla tietoisia.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












