

LEHTIKUVA
Immonen: Suomalaista työtä puolustettava
Eduskunnan kyselytunnilla keskusteltiin eilen hallituksen ilmastopolitiikasta.
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen toi salikeskustelussa esiin, että suomalainen työ, yrittäjyys ja teollisuus toimivat ekologisesti kestävästi.
Suomalainen työ on ekoteko
Immonen kysyi ministeriltä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, ettei se liian kunnianhimoisilla päästörajoitustavoitteillaan aja Suomesta pois yrityksiä ja teollisuutta sellaisiin maihin, joissa päästörajoituksia ei noudateta.
– Ministerien vastauksista kävi ilmi, etteivät hallitus ja sen sektoriministerit edelleenkään ymmärrä maamme parasta, Immonen sanoo.
– Kuten eilen keskustelussa totesin, suomalainen työ on todellinen ekoteko. Jos esimerkiksi energiaintensiivisten alojen tukia puretaan liikaa, alat muuttavat pois Suomesta. Tämä “hiilivuoto” tarkoittaa sitä, että teollisuus karkaa maihin, joissa ympäristökysymyksiä ei koeta kovin merkittäviksi. Emme saa ajatella niin, että ”pois silmistä – pois mielestä”.
Teollisuutta ei saa päästää karkaamaan
Perussuomalaiset haluavat pitää teollisuuden ja työpaikat kotimaassa, missä ympäristölle annetaan korkea arvo.
– Emme halua maksattaa kestävän kehityksen liian kunnianhimoisia tavoitteita suomalaisen duunarin taskusta, Immonen toteaa.
Immosen mukaan suomalaiset ovat vastuullista ja luonnonläheistä kansaa.
– Suomalaisilla on perinteisesti läheinen suhde luontoon ja muuhun ympäristöön. Haluamme jättää jälkipolville perinnöksi puhtaan ympäristön. Se on yksi merkittävä syy, miksi yrityksiä, teollisuutta ja työtä ei saa päästää karkaamaan pois Suomesta, Immonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen ja Elomaa: Suomalainen työ on ekoteko – ”Punavihreä politiikka luo vielä ympäristökatastrofin”

Halla-aho: Duunarin elinkustannuksia laskettava – halpatyövoiman tuonti EU:n ulkopuolelta ei ole suomalaisten etu

PS: Viking Line nostaa valtiolta yritystukea – teettää laivansa Kiinassa suomalaisten kustannuksella
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Koponen esittää 8 miljardin säästöpakettia toissijaisista menoista: ”Pieni näpertely ei riitä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa ja vapaaehtoista kehitysapua. Koponen pitää erittäin tärkeänä, että seuraavalla vaalikaudella sopeutetaan toissijaisia menoja mahdollisimman paljon, jotta suomalaisiin kohdistuvat leikkaukset voidaan minimoida eikä talouskasvua tapeta veronkorotuksilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














