Iranin sekasorto ajaisi miljoonat pakolaiset liikkeelle – levottomuudet jatkuvat ainakin perjantaihin

04.01.2018 |17:51

Levottomuudet ja epäselvä tilanne Iranissa jatkuvat ainakin perjantaihin asti. Suurajatolla Ali Khameneilla on silloin paljon pelissä, sillä viikottaisen rukoushetken yhteydessä hänellä on tilaisuus ottaa kantaa mielenosoituksiin. Väkivaltainen puuttuminen levottomuuksiin saattaa johtaa kansannousuun ja jälleen miljooniin pakolaisiin Euroopan porteilla.

Viikko mielenosoitusten jälkeen Iranin paikalliset mediat vakuuttavat, että maassa on rauhallista. Vallankumouskaarti on ehtinyt Aftonbladet-lehden mukaan jo ilmoittamaan, että levottomuudet ovat ohi. Kymmenet tuhannet kaartilaiset ovat marssineet kaupunkien kaduilla ja vakuuttaneet uskollisuuttaan maan nykyiselle johdolle.

Vallankumouskaartin johtaja, kenraali Mohammed Ali Jafari sanoi keskiviikkona, että kaarteja vastassa on ollut 15 000 ”rähinöitsijää”. Heistä monet on vangittu ja tullaan asettamaan syytteeseen. Selvyttä mielenosoittajien todellisesta määrästä ja pidätyksistä on vaikeata saada, sillä turvallisuusviranomaiset ovat rajoittaneet pääsyä sosiaaliseen mediaan.

Eurooppalaiset turvallisuusviranomaiset ovat puolestaan varoittaneet siitä, että sähköpostiliikenne Iraniin ei ole turvallista, koska maan hallituksen lukuun toimivat tahot saattavat yrittää kaapata ulkomaisen lähettäjän sähköpostitilin.

Kierrokset kriisissä nousevat, sillä torstaina Venäjä puuttui Iranin levottomuuksiin kehottamalla Yhdysvaltoja pitämään näppinsä irti Iranin sisäisistä asioista. Venäjällä on syynsä huoleen, sillä Iran on keskeinen osa Venäjän omaa strategista peliä Lähi-Idässä. Erityisesti Syyriassa ja Libanonissa, osin myös Irakissa.

Iranissa on asukkaita 80 miljoonaa ja suurin osa heistä on nuoria. On sanomattakin selvää, että pappisvaltion tarjoama vaihtoehto kalpenee sosiaalisen median ja viihdeteollisuuden esittämän länsimaisen maailmankuvan edessä. Siksi mielenosoitusten mahdollinen kahlitseminen väkivallalla tulee johtamaan entistä suurempiin levottomuuksiin. Tämä on valitettavasti ehditty nähdä jo moneen kertaan Lähi-Idässä. Viimeksi näin kävi niin sanotun arabikevään yhteydessä.

Jos Iranin tilanne johtaa sekasortoon maan sisällä, niin miljoonat pakolaiset ottavat suunnaksi Euroopan. Vuoden 2015 syksyn pakolaisryntäys on kalpea aavistus siitä, mitä nyt voi olla tulossa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää