Isis-lasten osa on usein hyytävä myös kotona: Mustelmia, palovammoja ja henkistä väkivaltaa

12.04.2019 |16:52

RUOTSI | Jos on Isis-lapsilla tukalaa kurdien vankileireillä, niin eipä heillä ole helppoa täällä Pohjolassakaan. Etelä-Ruotsissa turvallisuuspoliisi Säpo teki etsinnän Isis-kannattajiksi epäiltyjen kotiin. Samalla selvisi, että pariskunnan lapset olivat joutuneet sekä fyysisen, että henkisen väkivallan kohteeksi. Asiasta kirjoittaa Aftonbladet.

Viranomaiset tekivät Aftonbladetin mukaan välittömästi huostaanoton ja lapset sijoitettiin turvakotiin. Lapsia oli yritetty kannustaa jihadismiin, siitä kertoivat kotietsinnässä löydetyt videot sekä lasten omat lausunnot.

Viranomaisten selvityksessä kävi ilmi, että lapset olivat henkisen väkivallan lisäksi joutuneet pahoinpidellyiksi. Heillä oli mustelmia ja palovammoja, joita epäiltiin vanhempien aikaansaannoksiksi. Vanhempien kertoman mukaan palovammat olivat syntyneet kuuman maitomukin kaatuessa.

Vanhemmille lähestymiskielto

Sosiaaliviranomaisten mukaan on valitettavan tavallista, että lapset joutuvat kaltoin kohdelluksi radikalisoituneissa perheissä.

– Joko autamme lasten vanhempia tulemaan paremmiksi huoltajiksi tai sitten otamme lapset pois tuollaisesta ympäristöstä, Aftonbladetille asiaa kommentoinut viranomainen kertoo.

Turvakotiin sijoitettujen lasten sijainti ei ole heidän vanhempiensa tiedossa, eivätkä he saa tavata lapsiaan tai olla heihin yhteydessä millään muullakaan tavalla.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: “Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”

30.04.2025 |12:47
6.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
7.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää