

LEHTIKUVA
Islamistifalangi noussut ruotsalaisdemareiden nuorisojärjestön johtoon
Egyptin sotilashallinnon edustaja, homofobisen islamin kannattaja, avoimesti juutalaisvihamielinen järjestöaktiivi? Arvasitte oikein, kyse on ruotsalaisista sosiaalidemokraateista. Asiasta kirjoittavat Expressen ja Aftonbladet.
Ruotsin sosialistisen nuorisoliiton toimet Skånessa ovat saaneet emopuolueen syvän hämmennyksen tilaan.
– Olen toiminut 20-vuotta työväenliikkeessä enkä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, sanoo tapahtumia todistanut piirijärjestön toveri.
Tilannetta on katsottu läpi sormien, koska kovan linjan johto on tuonut nuorisoliittoon ja puolueeseen paljon uusia, ulkomaalaistaustaisia jäseniä.
Sosiaalidemokraattien Malmön piiri on saanut vuosien saatossa raportteja vakavista ongelmista Skånen sosiaalidemokraattisessa nuorisoliitossa. Liittoa on Expressenin mukaan johtanut porukka, joka on koostunut mielipiteiltään perinteiselle ruotsalaiselle työväenliikkeelle vieraista henkilöistä. Johto on myös käyttäytynyt jäsenistöä kohtaan sen verran uhkaavasti, että poliisiakin on kaivattu kokouspaikalle. Kohu on kiusallinen, sillä nuorisoliitosta on perinteisesti kivuttu puolueen huipulle asti.
Juntan nainen ja moskeijan mies
Skånen sosialidemokraattisen nuorisoliiton entinen puheenjohtaja edustaa kiisteltyä Ahmadiya-liikkeen moskeijaa, jonka imaami on antanut avoimen homofobisia lausuntoja. Nokkamies on samaten todennut, että ateismi on moraalitonta sekä vaatinut islaminopetuksen laajentamista. Nuorisoliiton johto on myös boikotoinut pride-marsseja, joka on erityisen raskauttava tekijä riidassa ja suivaannuttanut muuta sosiaalidemokraattista puolueväkeä.
Nuorisoliiton varapuheenjohtaja on ilmoittanut työskennelleensä Egyptiä käytännössä johtavan sotilasjuntan palveluksessa, maan ulkoministeriössä. Järjestön aktiiveihin kuuluva henkilö joutui puolestaan jättämään puolueen jäsenyyden esitettyään juutalaisvastaisia mielipiteitä sosiaalisessa mediassa. Hän jatkaa politikoimista sitoutumattomana sosiaalidemokraattina.
Usko mennyt työväenliikeeseen
Sosiaalidemokraattien paikallinen puoluejohto Malmössä on antanut välttelevä lausuntoja nuorisoliiton tilanteesta, vaikka jäsenistön mukaan islamistinen meno on ollut yleisesti tiedossa. Puolueen sisäisissä raporteissa johtoporukan toimia on kuvailtu ”syvästi vahingolliseksi järjestölle sekä aktiiviselle jäsenistölle ja se on vähentänyt uskoa sekä luottamusta työväenliikkeeseen”. Asioita läheltä seuranneet sanovat Aftonbladetissa, että tilannetta on katsottu läpi sormien, koska kovan linjan johto on tuonut nuorisoliittoon ja puolueeseen paljon uusia, ulkomaalaistaustaisia jäseniä.
– Jos joku on tuonut esiin mainittuja asioita ja se voidaan todistaa, niin silloin kyseisten henkilöiden on erottava nuorisoliitosta, sanoo valtakunnallisen nuorisoliiton puheenjohtaja Philip Botström. Hänen mukaansa sosialidemokraateissa ei ole tilaa puolueen perusarvoja loukkaaville mielipiteille.
Botströmin aseman tekee oudoksi se, että hän on tiettävästi itse ollut läsnä vuosikokouksessa, jossa paikallisjohto on esittänyt homofobisia lausuntoja. Hän ei kuitenkaan ole tilaisuudessa puuttunut asiaan. Riidoista nuorisojärjestön sisällä kertoo sekin, että on epäselvää, oliko Botström kokouksessa vai lentokentällä mainittuun aikaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












