

LEHTIKUVA
Islamistinen vihapuhuja oikeuteen terroristiryhmään kuulumisesta epäiltynä Britanniassa
Yksi Britannian tunnetuimmista islamisteista on asetettu syytteeseen kielletyn terroristijärjestön toimintaan osallistumisesta. Choudary on jo vuosikymmeniä ollut mukana islamistisessa toiminnassa ja antanut radikaalille islamille kasvot. Hän selvisi pitkään joutumatta oikeuden eteen, mutta nyt häntä uhkaa jopa 14 vuoden vankeustuomio. Britanniassa on kielletty yli viisikymmentä islamistista terroristijärjestöä.
Kuuluisa islamisti Anjem Choudary, 56, on asetettu syytteeseen kielletyn äärijärjestön toimintaan osallistumisesta, kertoo BBC. Hänen epäillään johtaneen Al-Muhajiroun -nimisen islamistisen terroristijärjestön toimintaa ja pitäneen puheita kokouksissa, joissa värvättiin tukijoita tälle kielletylle järjestölle. Myös toinen, kansalaisuudeltaan kanadalainen muslimimies on asetettu syytteeseen kyseisen järjestön jäsenyydestä.
Syyttäjän mukaan Choudary on viime vuoden kesäkuusta lähtien puhunut viikoittain pienryhmille. Hänen luentojensa aiheet ovat liittyneet islamilaisen valtion perustamiseen Britanniaan ja kannattajien radikalisoimiseen.
Juristista islamistiksi
Lontoossa pakistanilaiseen maahanmuuttajaperheeseen vuonna 1967 syntynyt Anjem Choudary opiskeli nuorena ensin lääketiedettä ja sitten lakia. Hän on koulutukseltaan juristi. Villien opiskeluvuosien jälkeen hän löysi radikaalin islamin ja perusti vuonna 1996 Al-Muhajiroun -nimisen islamistisen äärijärjestön yhdessä toisen tunnetun islamistin, Omar Bakri Muhammedin kanssa. Järjestö kiellettiin terroristijärjestönä vuonna 2010.
Choudary on ollut perustamassa myös useita muita islamistijärjestöjä, kuten Islam4UK ja Sharia4Belgium. Myös monet näistä ovat päätyneet kiellettyjen terroristijärjestöjen listalle.
Epäiltiin värvänneen jihadisteja asekoulutukseen
Anjem Choudary on ollut mukana hyvin monenlaisessa ääri-islamistisessa toiminnassa. Vuonna 1999 hänen epäiltiin värvänneen jihadisteja, joille annettiin asekoulutusta salaisissa tukikohdissa Britanniassa, minkä jälkeen he lähtivät ”pyhään sotaan” Tšetšeniaan, Kosovoon, Sudaniin, Somaliaan, Afganistaniin tai Pakistaniin.
Lontoon vuoden 2005 pommi-iskujen jälkeen Omar Bakri Muhammed pakeni maasta, koska pelkäsi joutuvansa syytteeseen terrori-iskuihin liittyen. Bakri lähti Libanoniin ”lomailemaan” ja Anjem Choudary liittyi hänen seuraansa myöhemmin. Libanonin viranomaiset kuitenkin karkottivat Choudaryn takaisin Britanniaan.
Vannoi uskollisuutta Isis-järjestölle
Kun islamistinen terrorijärjestö Isis vuonna 2014 alkoi valloittaa laajoja alueita Syyriassa ja Irakissa, Anjem Choudary vannoi uskollisuutta Isiksen ”islamilaiselle valtiolle” ja sen kalifille. Olihan hän itse jo vuosia puhunut siitä, että Britanniaan pitäisi perustaa islamilainen valtio.
Brittiviranomaisten mielestä tämä meni liian pitkälle, ja Choudary joutui oikeuden eteen syytettynä kielletyn terroristijärjestön tukemisesta. Hän sai kesällä 2016 viiden vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomion, josta hän vapautui ehdonalaiseen jo lokakuussa 2018.
Kymmeniä islamistisia terroristijärjestöjä kielletty
Tämän jälkeen Choudary palasi pikkuhiljaa takaisin islamistiseen toimintaansa. Nyt häntä syytetään kielletyn terroristijärjestön toiminnan jatkamisesta. Kyseessä on vakava rikos, josta voi Britannian erittäin ankaran terrorisminvastaisen lain mukaan seurata jopa 14 vuoden vankeusrangaistus.
Britannian kiellettyjen järjestöjen listalla on kaikkiaan 78 terroristijärjestöä, joista yli 50 liittyy islamismiin. Äärioikeistolaisia kiellettyjä järjestöjä on viisi kappaletta. Muut ovat erilaisia separatistijärjestöjä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sharia4Belgium Islam4UK Omar Bakri Muhammed Al-Muhajiroun Anjem Choudary ääri-islamismi Islamilainen valtio Libanon kalifaatti islamismi jihadismi terroristijärjestöt ISIS Sharia Islam Terrorismi Britannia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Åkesson: Monikulttuurisuus on vaarallinen ideologia

Isis-noita Göteborgista jakoi somessa kuvia teloitetuista: ”Upsista, eihän sinulla ole päätä”

Kytkökset ääriryhmiin ja vihapuhe eivät haitanneet Arhinmäen ministerinä toimimista – medialla on selvä kaksoisstandardi suhtautumisessa vasemmistoon ja oikeistoon

Suomen terrorismilainsäädännössä on edelleen aukkoja – lakivaliokunnan perussuomalaiset vaativat tilanteeseen korjausta: ”Muussa tapauksessa Suomesta muodostuu terroristien turvasatama Euroopassa”

Irakilainen ihmisoikeustaistelija Nadia Murad Münchenin turvallisuuskonferensissa: “Enemmän on suojeltu Isisiin osallistuneiden oikeuksia”

Klaanin terveiset yrittäjälle: ”Häivy täältä tai tapamme sinut”

Terrorismin uhkatason nostaminen herättää kritiikkiä Ruotsissa – konkreettisten ohjeiden puute arveluttaa asiantuntijaa

Rostila: Vieraiden valtioiden rahoituksen estämistä tulisi selvittää islamisaation torjumiseksi

Muslimit protestoivat seksuaalikasvatusta vastaan Belgiassa – kouluja yritetty polttaa
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












