

LEHTIKUVA
Islamistiyhteyksistä epäilty kansanedustaja joutui eroamaan Ruotsin sosialidemokraateista – vielä syksyllä puolueen puheenjohtaja puolusteli häntä
Yhteyksistä radikaaleihin islamisteihin epäilty ruotsalaiskansanedustaja eroaa sosialidemokraateista mutta jää ”villiksi” kansanedustajaksi. Tapaus tulee vaivaamaan sosialidemokraatteja tulevaisuudessakin, koska puolueen puheenjohtaja Magdalena Andersson puolusti sinnikkäästi kyseistä kansanedustajaa vielä viime syksynä.
Ruotsalaiskansanedustaja Jamal El-Haj eroaa sosialidemokraateista mutta jää eduskuntaan ”villinä” kansanedustajana. Hän perustelee asiaa siten, että kansanedustajan luottamustoimesta eroaminen olisi väärin hänen äänestäjiään kohtaan.
Ero tapahtui sen jälkeen kun sosialidemokraattinen puolue oli kehottanut häntä eroamaan kansanedustajan tehtävästä. El-Haj oli menettänyt puolueensa luottamuksen, koska häntä epäiltiin yhteyksistä radikaaleihin islamisteihin.
El-Haj osallistui viime keväänä Malmössa pidettyyn Palestiina-konferenssiin, jonka puheenjohtajaa epäillään yhteyksistä terroristiryhmä Hamasiin. Kokouksen jälkeen julkaistussa kuvassa Jamal El-Haj syleilee kyseistä puheenjohtajaa. Tästä nousseen kohun johdosta El-Haj joutui eroamaan ulkoasianvaliokunnasta, mutta sosialidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson puolusti vahvasti hänen toimintaansa vielä viime syksynä.
Jatkaa ”villinä” kansanedustajana
Villejä kansanedustajia on Ruotsin valtiopäivillä ollut ennenkin, mutta El-Haj on ensimmäinen demareista eronnut. Poliittisten valtasuhteiden kannalta asialla ei ole mitään merkitystä, koska Jamal El-Haj todennäköisesti äänestää jatkossakin vasemmistoblokin puolesta oikeistohallitusta vastaan.
Ruotsin yleisradion toimittaja Elisabeth Marmorstein on kuitenkin sitä mieltä, että tämä tapaus ei tule unohtumaan, vaan vainoaa sosialidemokraatteja jatkossakin, koska puolueen puheenjohtaja Magdalena Andersson asettui niin näkyvästi puolustamaan islamistiyhteyksistä epäiltyä kansanedustajaansa. Poliittiset vastustajat tulevat muistuttamaan tästä.
Yritti vaikuttaa imaamin turvapaikkahakemuksen käsittelyyn
Expressen-lehden kolumnisti Sofie Löwenmark kirjoitti viime viikolla, että Jamal El-Haj oli vuonna 2017 pyrkinyt kansanedustajan asemaansa hyväksi käyttäen vaikuttamaan erään imaamin turvapaikkahakemuksen käsittelyyn. Kansanedustaja otti puhelimitse yhteyttä maahanmuuttovirastoon pyytääkseen, että imaami saisi jäädä Ruotsiin. Hänen mielestään imaamin käännyttäminen olisi suuri menetys Ruotsille.
Kyseinen imaami sai turvapaikan Ruotsista. Hän saarnaa nykyään arabiaksi malmölaisessa moskeijassa, joka on rakennettu Qatarin rahoituksella. Qatarin emiraatti rahoittaa valtavilla summilla moskeijoiden rakentamista länsimaissa edistääkseen äärivanhoillisen wahhabismin leviämistä maailmalla.
Moskeijaa ja imaamia epäillään myös yhteyksistä muslimiveljeskuntaan ja Hamas-terroristijärjestön tukemisesta. Kyseinen imaami on aiemmin saarnannut Skånessa sijaitsevassa ääri-islamistien moskeijassa yhdessä kahden salafistisaarnaajan kanssa, joista toinen on karkotettu Ruotsista uhkana maan turvallisuudelle.
Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lena Hallengren kertoi TV4:lle, että puolue oli jo aiemmin tietoinen siitä, että Jamal El-Haj oli pyrkinyt vaikuttamaan imaamin turvapaikka-asian käsittelyyn. Hän kuitenkin sanoo, että El-Haj kertoi puolueelle tapahtuneesta hieman ”eri version” kuin mikä nousi julkisuuteen Expressen-lehden jutun myötä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Lena Hallengren wahhabismi Sofie Löwenmark Elisabeth Marmorstein Jamal El-Haj radikaalisaarnaaja sosialidemokraatit islamistit Malmö Salafismi Palestiina Hamas Ruotsi Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen vihapuhekeskustelussa: Muslimit lietsovat vihaa juutalaisia kohtaan

Maahanmuuttajien juutalaisviha vyöryy Saksassa yli äyräiden, Bild-lehdeltä hätkähdyttävä ääri-islamia torjuva viidenkymmenen kohdan manifesti

Husu Hussein tempaisi taas ”yksityishenkilönä” – juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja syytti kirjoitusta antisemitistiseksi

Antikainen: Vasemmistoliitto levittää Hamasin propagandaa yhdessä STT:n kanssa – syyttää sairaalaiskusta Israelia ennen kuin iskun tekijää on edes selvitetty

Forgotten Feminists -journalisti Yasmine Mohammed: Liberaali vasemmisto voimisti ääri-islamisteja julmaan antisemitismiin

Kohuimaami herättelee uskovaisia: Homous on syntiä, popmusiikki saatanasta ja lapsilta kaivataan nöyryyttä

Megamoskeijan rakentaminen puhuttaa Ruotsissa – “Tukholmaan ei tarvita terroristien lastentarhaa”
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.















