

LEHTIKUVA
Iso-Britannia on hiljaisesti kotiuttanut Isis-morsiamia vastoin ulkoministeriön linjausta
STT:n mukaan Iso-Britannia on palauttanut useita Isisiin liittyneitä naisia ja heidän lapsiaan Syyrian leireiltä takaisin maahan, vaikka virallinen linja kieltää palaamisen.
Iso-Britannia on hiljaisesti kotiuttanut Syyriasta Isis-morsiamia takaisin kotimaahan. Syyrialaisen al-Rojin leirin johtaja kertoi The Times -lehdelle, että kuusi brittiläistä naista ja yhdeksän lasta on palautettu Britanniaan viime vuosien aikana. Lehden mukaan leirillä on yhä 29 naista ja lasta, joilla on tai on aiemmin ollut Britannian passi.
Vähintään 6 000 länsimaalaista on edelleen pidätettynä Syyrian al-Holin ja al-Rojin leireillä Pohjois-Syyriassa, ja heidän joukossaan on pahamaineinen jihadistimorsian Shamima Begum, 26, jota pidetään tällä hetkellä al-Rojin leirillä. Begumin tapaus yhä ratkaisematta.
Terroristijärjestön aivopesemä sukupolvi
Lontoolainen Begum matkusti Syyriaan 15-vuotiaana kahden muun koulutytön kanssa tukeakseen terroristijärjestöä ja avioitui jihadistitaistelijan kanssa pian saapumisensa jälkeen. Häntä on pidetty leirillä ainakin vuodesta 2019 lähtien. Häneltä poistettiin Britannian kansalaisuus vuonna 2019 kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Häntä on syytetty työskentelystä Isisin moraalipoliisissa ja itsemurhaliivien valmistamisesta.
Begumin yritys palata Britanniaan nousi otsikoihin, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin otti asian käsiteltäväksi. Begum on aina kiistänyt olleensa terroristijärjestön aktiivinen jäsen, ja hänen puolustuksensa mukaan hän on lapsikaupan uhri.
Hän oli alun perin al-Holin leirillä ennen kuin hänet siirrettiin al-Rojiin. Al-Holissa oli aiemmin yli 40 000 ihmistä, joista suurin osa oli naisia, jotka olivat naimisissa vangittujen tai tapettujen ääriliikkeiden jäsenten kanssa. Leireillä sanotaan kasvavan Isisin aivopesemä sukupolvi.
Turvallisuustilanne leireillä heikentynyt
Viime viikolla uutisoitiin mellakoista, joiden aikana Isis-morsiamia pakeni al-Holin leiriltä. Isis-naiset olivat sytyttäneet rakennuksia tuleen, kun kurdivartijat ja -joukot olivat vetäytymässä alueelta pois Syyrian armeijan hyökkäyksen alta.
Britannian ulkoministeriön nykyisen linjauksen mukaan niin sanottuja Isis-morsiamia ei tulisi päästää palaamaan takaisin Britanniaan. Ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten on kuitenkin sallittu palata Britanniaan sosiaaliviranomaisten huostaan, mutta alaikäisten lasten kanssa olleet äidit on pakotettu jäämään Syyriaan.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että naisille on tapauskohtaisesti annettu lupa palata lastensa kanssa. Useimmat heistä olivat alaikäisiä ennen kuin he matkustivat tai heidät vietiin Syyriaan.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ISIS-morsiamet moraalipoliisi al-Roj terroristit Shamima Begum jihadistit Al-Holin leiri Isis-naiset Isis-lapset ISIS Iso-Britannia Syyria
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Haavisto selitteli omaa toimintaansa Isis-perheiden hakemisessa Suomeen – Halla-aholta moitteet hurskastelusta

Presidenttiehdokas Halla-aho arvioisi uudelleen Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuusjärjestelmää – ”Ilmeinen turvallisuusriski”

Isis-vaimolle kahdeksan ja puoli vuotta vankeutta Saksassa – Suomessa ei vielä yhtään tuomiota Isis-palaajille

Isis-terroristijärjestö ylistää Bondi Beachin joukkomurhaa mutta ei ota vastuuta teosta – Iranin mahdollista osuutta selvitetään
Terrorijärjestö Isis ylistää Australiassa Bondi Beachin juutalaisfestivaaliin kohdistunutta joukkomurhaa ”ylpeyden aiheena”. Terroristijärjestö ei järjestön uutiskirjeessä kuitenkaan ota iskua virallisesti vastuulleen. Viranomaisten selvityksen alla on nyt muun muassa Iranin mahdollinen osuus verilöylyyn.

Myös ruotsalaiset Isis-vaimot ottivat hatkat al-Holin leiriltä – tietoja pantataan

Eduskunta kiristää terrorismilakeja – ”Meillä ei ole varaa lepsuiluun”
Eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa kansanedustajat käsittelivät oikeusministeri Leena Meren esittelemää terrorismilainsäädännön kokonaisuudistusta. Uudistuksen myötä hallitus selkeyttää sääntelyä ja perussuomalaisten linjan mukaisesti osa terrorismirikosten rangaistuksista kovenee ja rangaistavuuden ala laajenee.

Terrorismirikosten ankarammat rangaistukset eduskuntaan – Vigelius: ”Suomen ei tule olla turvapaikka terroristeille”
Tänään tiistaina eduskuntaan etenee hallituksen esitys terrorismilainsäädännön uudistamiseksi. Keskeisimmin laajassa uudistussarjassa esitetään laajennuksia terrorismirikosten rangaistavuuden alaan, kiristyksiä rangaistusasteikkoihin sekä lisää pakkokeinoja viranomaisille.

Kolmea Ruotsin kansalaista syytetään terrorismirikoksen valmistelusta Ruotsissa – Somalian Isisiin kytköksissä olevat epäillyt on pidätetty hyökkäyksen estämiseksi
Syyttäjän mukaan epäillyt ovat olleet yhteydessä terroristijärjestön kansainväliseen toimintaan pääasiassa Somalian Isisin kanssa. Epäillyillä on yhteyksiä myös pohjoismaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpon mukaan miehet ovat pidätettyinä mahdollisen hyökkäyksen estämiseksi.
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.
















