
Italia ei hievahtanut EU:n ukaasin edessä – edessä on ennennäkemätön mittelö
Italian hallitus on vastannut määräaikaan mennessä Euroopan komissiolle Italian ensi vuoden budjettiepäselvyyksissä. Hallituksen ainoa todellinen myönnytys oli pystyttää automaattiset vakaustoimet. Toimilla leikataan menoja, jos maan budjettialijäämä ylittää 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä tuskin riittää Brysselille.
Kamppailu Italian budjettikiistassa on jo nyt edennyt tuntemattomalle maaperälle, sillä yhtään jäsenvaltiota ei ole koskaan aiemmin budjettiesityskierroksella moitittu yhtä ankarasti ukaasin kera kuin nyt Italiaa. Italian vastaus on suoranainen nokitus, eikä EU voi olla etenemättä kurinpitotoimiin.
Edessä on ennennäkemätön mittelö. Italia on kuitenkin euroalueen kolmanneksi suurin talousmahti. Myös sijoittajat tietävät, että nyt he ovat tuntemattomalla maaperällä.
Kasvuennusteita joka lähtöön
Italian hallitus piti kiinni myös ensi vuoden talouskasvunäkymästään. Italian mielestä maan talous kasvaa ensi vuonna 1,5 prosenttia. EU:n virallisen ennusteen mukaan Italia yltää 1,2 prosentin kasvuun. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on komissiotakin apeampi ennusteessaan arvellen Italian saavuttavan vain prosentin kasvun.
Viralliset kasvuennusteet ovat tavanneet olla ylioptimistisia. Historiikkitarkkuudeltaan verrattain hyvä ostopäällikköindeksi kertoo, että Italia on vaarassa ajautua talouskasvussa pakkasen puolelle tulevina kuukausina. Puolen vuoden jakso negatiivista kasvua tietäisi taantumaa.
Taantumauhka Italian perusteluissa
Italian hallituksen kanta heikompiin talousennusteisiin tarkoittaa vain sitä, että budjettia tarvitaan kasvua varten kahta kovemmin. Hallitus muistuttaa, että viimeisten vuosien vyönkiristysbudjetit eivät ole auttaneet Italiaa kasvuun.
Komission mielestä Italian tulisi tehdä nuukempi budjetti, jotta maan velkaa voitaisiin lyhentää. Euromaiden valtiovarainministereistä koottu euroryhmä tuki komission kovia otteita.
Budjettikiistassa EU voi aloittaa varsinaiset kurinpitotoimet Italiaa vastaan viikon päästä, kun komissio kertoo mielipiteensä jäsenmaiden budjettiesityksistä. Taloudelliset sanktiot voivat olla 0,2 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja pitkään jatkunut niskurointi tietää 0,5 prosentin sakkomaksun. Italian kohdalla se tarkoittaisi noin 9 miljardia euroa.
Italian hallitus käynee samaan aikaan myös eurovaalikampanjaansa. Sakkomaksujen ohella budjettisota Eurooppaa vastaan on varmasti näyttävästi esillä italialaismediassa eurovaalien alla.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää