

LEHTIKUVA
Jengipomon oikea käsi rautoihin Dubaissa – lapsisotilaiden virta Ruotsista Tanskaan laantumassa
Tappajien ja räjäyttäjien värvääminen Ruotsista Tanskaan saattaa nyt olla loppumassa, kun poliisi pidätti tunnetun jengirikollisen Dubaissa. Alaikäisten palkkamurhaajien rekrytointi maasta toiseen on saanut erityisesti tanskalaiset poliitikot kertomaan todellisen ja synkän käsityksensä Ruotsista. Jengien taistelu huumereviireistä jatkunee entiseen malliin.
Arabiemiraattien poliisi on pyynnöstämme pidättänyt 30-vuotiaan miehen tarkoituksenaan luovuttaa hänet Tanskaan. Hänen epäillään olleen osallisena useissa murhayrityksissä ja aseiden hallussapidossa, jotka liittyvät meneillään olevaan jengikonfliktiin, seisoo SVT:n Tanskan poliisilta saamssa sähköpostissa.
Pidätetty on tiettävästi jengisodista tunnetuksi tulleen ruotsalaisrikollisen Ismail “Jordgubben” Abdon kakkosmies, joka on johtanut tanskalaisjengiään Abdon tavoin ulkomailta. Mies on poliisin tietojen mukaan vastuussa ruotsalaislasten rekrytoimisesta rikoksiin Tanskassa.
Tanskalais-ruotsalainen jengikonflikti sai alkunsa alkunsa satojen kilojen kannabiserästä, jonka tanskalainen Loyal to Familia -katujjengi on poliisin otaksuman mukaan varastanut Abdolta ja hänen nyt pidätetyltä tanskalaisapuriltaan.
Tanskalaispoliitikkojen mitta täynnä
Tanskalaiset poliitikot ovat loppukesästä lähtien olleet suivaantuneita Ruotsista rekrytoiduista lapsista ja nuorista, jotka ovat syyllistyneet räjäytyksiin ja ampumisiin Tanskassa. Rikolliset ovat rekrytoineet lapsisotilaat somen viestisovellusten kautta lupaamalla 100 000–200 000 euron korvauksia onnistuneesta palkkamurhasta.
Oikeusministeri Peter Hummelgaard (kuvassa) on purkanut turhautumistaan sanomalla, että Ruotsissa on vallalla ”totaalisen sairas ja masentava väkivallan kulttuuri”, jollaista ”Tanskaan ei haluta”.’
Värväys loppuu – ongelmat jäävät
Tanskalaiset viranomaiset asettavat nyt toivonsa siihen, että ainakin jengisotien tanskalais-ruotsalainen versio rauhoittuisi pidätyksen myötä. Samalla se tarkoittaisi sitä, että lapsisotilaiden värvääminen Ruotsista todennäköisesti loppuu.
Toisaalta viranomaiset myöntävät, että on vaikea ennustaa rikollisjengi Loyal to Familian tekemisiä uudessa tilanteessa.
– Enpä usko heidän asennoituvan rauhan kannalle, vaan todennäköisesti he pyrkivät hyötymään tilanteesta, arvelee rikollisjengejä seuraava poliisin edustaja SVT:lle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jengikonflikti palkkamurhaajat Loyal to Familia Jordgubben Ismail Abdo Peter Hummelgaard Dubai lapsisotilaat jengirikolliset Arabiemiraatit jengisota huumereviirit kannabis rikollisjengit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ilmaisia lounaita ei ole – jengirikolliset rekrytoivat koululaisia jalkapallokentiltä pizzapalkalla

Pahoinpitelyistä ja ryöstöistä epäilty nuorisojoukko herättää huolta ja kuumotusta Helsingin ”onnellisten saarella”

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuutto, huono integraatio ja rikollisuus liittyvät yhteen – ”Ratkaisu löytyy, kun tunnistat ja tunnustat ongelman”
Viikon suosituimmat

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














