
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Tanskan oikeusministerin mielestä Ruotsissa on vallalla ”totaalisen sairas ja masentava väkivallan kulttuuri” sikä sitä omaan maahan haluta. Ruotsista Tanskaan keikkailevat palkkamurhaajat on pysäytettävä ja yhteisiä käytännön toimia etsitään ensi viikolla maiden oikeusministerien tapaamisessa.
Tanskan poliisi pidätti elokuussa yhden ainoan viikon aikana viisi ruotsalaista epäiltynä törkeistä väkivaltarikoksista. Huhtikuun jälkeen ”ruotsalaiset lapsisotilaat” ovat olleet mukana 25 eri rikoksessa Tanskassa. Kyseessä saattaa olla Ismail ”Jordgubben” Abdon ja tanskalaisen Loyal to Familia- jengin välinen konflikti.
Tapahtumat ovat johtaneet muun muassa tiukentuneisiin rajatarkastuksiaan Tanskan ja Ruotsin rajalla.
Tanskan oikeusministeri Peter Hummelgaard on haastattelussa kuvaillut, että Ruotsissa on vallalla ”totaalisen sairas ja masentava väkivallan kulttuuri”, jollaista ”Tanskaan ei haluta”.
Hummelgaard on tuskastunut tilanteeseen, sillä hän varoitti ruotsalaisia kollegoitaan jo vuonna 2014 siitä, että ruotsalaisdemarit eivät ole ottaneet oppia Tanskan maahanmuuttopolitiikan virheistä.
-Sanoimme silloin, että pää tulee vetävän käteen, jos Ruotsi ei tasapainota maahanmuuttopolitiikkaansa ja samaan aikaan muokkaa oikeuspolitiikkaansa samansuuntaiseksi, hän muotoilee Svenska Dagbladetissa.
10 vuotta sitten varoituksia ei kuunneltu mutta nyt on ruotsidemokraattien tukeman oikeistohallituksen myötä toinen ääni kellossa.
Oikeusministerin mielestä rangaistusten koventaminen on välttämätöntä, jos järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan halutaan oikeasti taistella. Ehkäiseviä toimiakin tarvitaan, silloinkin on tosin oltava kova mutta luova.
-Veroviranomaiset seuraavat rikollisten toimia, samoin suuret vuokranantajat, ministeri kertoo.
-Voimme heittää myös rikollisen koko perheen ulos maasta. Kyse on siitä, että rikollisten elämä on tehtävä mahdollisimman hankalaksi.
Ministeri varoittaa painokkaasti ruotsalaislapsia ja -nuoria, jotka suunnittelevat tulevansa Tanskaan keikalle. Jengirikolliset tulevat kohtaamaan ”yhteiskunnan täyden voiman” ja ankarammat rangaistukset, eivätkä alaikäisetkään selviä rangaistuksetta.
Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmer ilmoittaa Dagens Nyheterille lähettämässään kirjallisessa kommentissa, että Ruotsin ja Tanskan yhteistyö on läheistä ja hyvällä tolalla.
-Yhteistyömme poliisiviranomaisten välillä vahvistuu nyt entisestään. Meille on yhteinen intressi pysäyttää ruotsalaislasten ja -nuorten kyyninen ja vaarallinen rekrytointi. Erityisesti nyt, kun sekä tanskalaiset, että ruotsalaiset rikollisverkostot tätä harjoittavat, Strömmer kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.