

LEHTIKUVA
Ilmaisia lounaita ei ole – jengirikolliset rekrytoivat koululaisia jalkapallokentiltä pizzapalkalla
Jengirikolliset haalivat jo joukkoihinsa koululaisia jalkapallokentiltä. Ensin mennään mukaan peliin, syödään pientä purtavaa, ystävystytään. Sitten koittaakin maksun ja vastapalvelusten aika. Kohu ja huoli on suuri vanhempien keskuudessa. Kunta selvittää asiaa ja tekee voitavansa.
Koululaiset potkivat palloa jalkapallokentällä Eskilstunassa. Mukaan liittyy hieman vanhempia kavereita, jotka pyrkivät siinä pelatessa tekemään tuttavuutta poikien kanssa.
Matsin jälkeen isommat kaverit tarjoavat nuorille pientä purtavaa hyvän pelin kunniaksi. Kuinka ollakaan, ilmaista ateriaa ei ole olemassa: lapset ajautuvat velkasuhteeseen ja heiltä pyydetään nyt vastapalvelusta.
Näin lapset tempaistaan mukaan rikollisjengeihin. Ensin ehkä vahtimaan jengin aluetta, sitten kuljettamaan huumeita sekä aseita ja lopuksi osallistumaan tosikovaan rikolliseen toimintaan.
Vastenmielistä painostusta
– Lapsista on vastenmielistä joutua painostuksen kohteeksi. Pyydetään ensin pizzalle ja ajatellaan, että tässä ollaan nyt ystäviä. Sitten joudutaankin tekemään vastapalveluksi muita asioita ja tämä asettaa lapset erittäin vaikeaan asemaan, kertoo Maria Pettersson SVT:n uutisille.
Pettersson jakoi oman lapsensa kokemuksista kertovan postauksen someen ja sai aikaan valtavan haloon.
– Lapsia ei voi enää päästää jalkapallokentille, tällaista on arkemme täällä, avautui Pettersson, teini-ikäisten lasten äiti.
Somehuomio selittynee ainakin osittain sillä, että kaksi vuotta sitten Eskilstunassa oppilas ammuttiin koulun parkkipaikalle ja hieman myöhemmin neljä nuorta loukkaantui koulussa tapahtuneessa, mahdollisesti klaanien välisessä yhteenotossa.
Kunta selvittää ja panostaa
Eskilstunan koulutoimen kehittämispäällikkö Lisa Edholm toteaa, että kunnan puolella yritetään selvittää, keitä nämä jengeihin rekrytoivat vanhemmat henkilöt ovat ja suunnata sitten resursseja ongelma-alueelle.
– Jengien käynnissä oleva rekrytointi on kamala ja vakava asia, mutta olemme tietoisia meneillään olevasta kehityksestä, Edholm toteaa.
Kunta on panostanut kolmen vuoden ajan 30 miljoonaa kruunua vuodessa Trygga unga -projektiin. Tavoitteena on löytää syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja auttaa heidät mukaan turvalliseen yhteiskuntaan.
Eskilstuna on ollut vuosien ajan eräs Ruotsissa jatkuvien jengisotien keskeisistä alueista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kiitollisuusvelka Trygga unga Lisa Edholm ilmainen lounas palvelus ja vastapalvelus lasten rekrytointi rikollisuuteen rikollisjengien rekrytointi rikollisverkostot kouluväkivalta jengisota Eskilstuna Klaanit rikollisjengit Jengirikollisuus Maria Pettersson
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Historiallisen moni nuori kuolee rikoksen uhrina Ruotsissa – syynä jengien väkivalta

Sisäministeri Rantanen vaatii uusia ratkaisuja EU-maahanmuuttopolitiikkaan: ”Maahanmuuton ongelmat tulleet kansalaisten silmille ympäri Eurooppaa”

Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa – tavoitteena rikoskierteen nopea katkaisu

Vigelius Suomen tiukentuvasta maahanmuuttopolitiikasta: ’’Vasemmiston vaihtoehtona olisi Ruotsin tie, ghetot ja jengiytyminen’’
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












