

LEHTIKUVA
Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Puolustusselonteon käsittelyn yhteydessä perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaja Jenna Simula nosti keskusteluun näiden lajien merkityksen Suomen maanpuolustustahdolle.
– Vahva maanpuolustustahto on puolustuksemme perusta. Sen eteen tehdään töitä laajalla rintamalla, ja näin sen kuuluu olla tulevaisuudessakin. Vapaaehtoinen maanpuolustus, ja kaikenlainen toiminta, mikä antaa kriisien varalle tärkeitä kansalaistaitoja, on vaalimisen arvoista, Simula totesi.
Ampumataito kehittyy
Hallitus on päättänyt kasvattaa ampumarataverkostoa ampumaratojen lisäämiseksi ja ammunnan harjoittelun edellytysten parantamiseksi. Simulan mukaan tämä parantaa myös toiminnallisen ammunnan harjoitusmahdollisuuksia, ja ehdottaa lisäksi, että ampumaharjoittelun kasvattamiseksi etsittäisiin myös uudenlaisia keinoja.
– Tavoitteeksi tulee ottaa, että mahdollisimman suuri osa juuri asepalveluksensa suorittaneista suomalaisista aloittaisi säännöllisen toiminnallisen ammunnan harjoittelun. Näin ampumataito kehittyy, eikä pääse ruostumaan, ja niin maanpuolustustahto kuin fyysinen kunto pysyy yllä, Simula perustelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puolustusvaliokunnalta tukea vapaaehtoiselle maanpuolustukselle – ”Koulutus turvattava kaikissa olosuhteissa”

Kansanedustajat tyytyväisiä eduskunnan panostuksiin – rahoitusta sotaveteraaneille, reserviläisille ja Pohjois-Karjalaan

Kummallinen näytös eduskunnassa: Oppositiopuolue keskusta vaati, ettei lyijykieltoasetus vaaranna maanpuolustusta – vaatimus löytyy jo hallitusohjelmasta ja on koko eduskunnan kanta
Keskiviikkona eduskunnassa koettiin kummallinen hetki, kun oppositiopuolue keskusta vaati lausumaehdotuksessaan vuoden 2025 talousarviokäsittelyyn liittyvien äänestysten yhteydessä hallitusta huolehtimaan siitä, ettei EU:n lyijykieltoasetus vaaranna maanpuolustusta. Ehdotuksesta tekee omituisen se, että vaatimus on jo tällä hetkellä hallitusohjelmassa ja jopa koko eduskunnan kanta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää ihmettelee keskustan toimintaa.

Joululahjarahoja kohdistettiin Kivijärven ampumaradalle – Rintamäki: Joululahjarahoja on jaettu selvästi maanpuolustusta ja ampumaratoja ajatellen
Valtiovarainvaliokunta sai valmiiksi mietinnön, joka liittyy valtion talousarvion täydentämiseen vuodelle 2025. Mietinnöstä käyvät ilmi ne kohteet, joihin niin sanottuja joululahjarajoja kohdennetaan ensi vuonna. Perussuomalaisten kansanedustaja Anne Rintamäki on iloinen erityisesti siitä, että Kivijärven ampumarata sai 50 000 euroa joululahjarahaa.

Mäenpäällä edullinen keino puolustuskyvyn vahvistamiseksi – Puolustusvoimien käytöstä poistuva materiaali reserviläisten käyttöön
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.














