

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Jesidityttöjen orjuuttamisesta uusia syytteitä Isis-vaimolle saksalaistuomioistuimessa
Saksan tunnetuimman Isis-terroristin leski on saamassa uusia syytteitä jesidityttöjen orjuuttamiseen liittyen. Saksalais-tunisialainen nainen väitti menneensä Isis-alueelle pelkkää uteliaisuuttaan ja toimineensa vain koti-äitinä. Hänen kännykästään löytyneet kuvat kertoivat kuitenkin aivan erilaisen tarinan.
Saksalaislehden mukaan Omaima A. -nimellä tunnettu nainen on jo saanut lainvoimaisen tuomion terroristijärjestön toimintaan osallistumisesta ulkomailla, lastensa kasvun vaarantamisesta, ampuma-aserikoksesta ja yhden jesiditytön orjuuttamisessa avustamisessa. Hänet tuomittiin kolmen ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Nyt istumista saattaa tulla lisää.
Vaimoksi terroristilta toiselle
Hampurissa syntynyt tunisialaistaustainen nainen meni naimisiin tunnetun jihadistin kanssa Saksassa. Alkuvuodesta 2015 kolmilapsinen perhe muutti Isis-kalifaattiin, jossa he asuivat Raqqan kaupungissa. Hänen ensimmäisen miehensä saatua surmansa jo keväällä 2015 nainen naitettiin toiselle Saksasta tulleelle Isis-taistelijalle.
Uusi aviomies oli Denis Cuspert, joka tunnetaan paremmin räp-artistinimellä Deso Dogg. Berliinissä Kreutzbergin monikulttuurisessa kaupunginosassa saksalaisäidille syntyneen Deso Doggin ghanalainen isä karkotettiin Saksasta jo ennen pojan syntymää. Räp-uransa jälkeen Deso Dogg kääntyi islamiin vuonna 2010 ja matkusti pian sen jälkeen Lähi-Itään liittyäkseen terroristiryhmään. Hän sai surmansa ilmaiskussa Syyriassa vuonna 2018.
Palasi Hampuriin viettämään hiljaiseloa
Omaima A. palasi Hampuriin loppuvuodesta 2016 lastensa kanssa. Hänen kerrotaan viettäneen hiljaista elämää ja työskennelleen muun muassa kääntäjänä ja tapahtuma-alalla. Syytteeseen hän joutui vasta vuonna 2019, kun tutkiva toimittaja Jenan Moussa sai haltuunsa Omaiman Syyriaan jättämän kännykän.
Toimittaja Moussan paljastamat kuvat tarjosivat sensuroimattoman näkökulman Isis-vaimojen arkeen. Omaiman kännykän kuvat kertoivat oman tarinansa siitä, että hän ei ollut vain kotiäiti, joka matkusti Isis-alueelle pelkästä uteliaisuudesta, vaan Isis-järjestön innokas ja aktiivinen jäsen.
Uusia todisteita orjuuttamisesta
Omaiman jo saama kolmen ja puolen vuoden vankeustuomio tuli terroristijärjestön jäsenyydestä ja yhden jesiditytön orjuuttamisesta. Nyt syyttäjällä on todisteet siitä, että Omaima olisi osallistunut myös kahden muun jesiditytön orjuuttamiseen, kun hänen tuttavansa oli tuonut orjinaan pitämänsä tytöt Omaiman kotiin siivoamaan. Syyttäjän mukaan Omaima on tällä tavalla osallistunut Isis-järjestön ylläpitämän orjuusjärjestelmän tukemiseen.
Terroristijärjestö Isisin toimintaan perehtynyt Arabiemiraattien Al Aan TV:n toimittaja Jenan Moussa on aiemmin raportoinut, että orjuus on paljon organisoidumpi osa islamilaista valtiota kuin aiemmin luultiin. Suomen Uutiset kertoi tästä artikkelissaan “Orjuus on kalifaatin ydinosaamista” kolmisen vuotta sitten.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


“Kuusi hyvää syytä naisten orjuuttamiseen” – orjuus on kalifaatin ydinosaamista

Nyt puhuvat jesidiorjat: Eurooppalaiset ISIS-naiset olivat kiduttajia ja tappajia

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: “Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Kommentti: Mikä yhdistää jihadistiäitiä ja överiymmärtäjää, joka lähes poikkeuksetta on radikaalifeministi?
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

Saksan kansallisen mediayhtiön ZDF:n uutisdokumentti paljastaa Hamasin soluttautumisen kansalaisjärjestöihin Euroopassa
Journalistit Carl Exner ja Ahmet Şenyurt selvittivät "Die Spur" -uutisdokumentissa, mitkä tahot ovat islamististen rakenteiden ja Hamasin propagandistien taustalla. Tutkivan journalismin dokumentti todentaa, kuinka Hamas-toimijat ovat merkittävissä rooleissa eurooppalaisissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.