
Viikon 24/2019 luetuin
Nyt puhuvat jesidiorjat: Eurooppalaiset ISIS-naiset olivat kiduttajia ja tappajia
Eurooppalaiset ISIS-naiset kertovat mielellään tarinaa siitä, kuinka he kalifaatissa keskittyivät ruoanlaittoon ja lastenhoitoon. Järjestön orjikseen kaappaamien jesidien näkemys todellisuudesta on toisenlainen. He kertovat vallantäyteisten ISIS-naisten suorittamista kidutuksista ja teloituksista.
Norjan suurin päivälehti Verdens Gang osallistuu keskusteluun siitä, pitäisikö vapaaehtoisesti ISIS-järjestöön liittyneet naiset päästää palaamaan kotimaahansa. Keskustelu on tähän asti kulkenut paljolti sen varassa, mitä ISIS-naiset ovat itse kertoneet tekemisistään järjestön riveissä. VG:n toimittajat ovat sen sijaan kierrelleet kurdien hallitsemassa osassa Irakia ja haastatelleet ISIS-järjestön uhreja.
Nainen ampui vankeja päähän
– Naisia oli 25 ja heitä syytettiin muka noituudesta. Heidät sidottiin paaluihin. Ulkomaalainen ISIS-nainen kulki tolpalta tolpalle ja ampui jokaista sidottua naista päähän pistoolillaan. Näin sen omin silmin, kertoo ISIS-järjestön terrorista hengissä selvinnyt jesidinainen.
Nainen oli järjestön orja ja hänet myytiin useita kertoja eri ISIS-miehille, kylästä toiseen. Naisella on nyt viisi lasta ja he kaikki ovat pelastautuneet pakolaisleirille Irakiin.
Eurooppalaiset ISIS-naiset elävät puolestaan internointileireillä Syyriassa ja kertovat siellä omaa tarinaansa siitä, kuinka he olivat tietämättömiä järjestön tekemistä hirveyksistä. He eivät ottaneet osaa taukoamattomiin raiskauksiin, kidutuksiin ja joukkomurhiin. Naiset viettivät leppoisasti aikaansa sisätiloissa patojen ääressä lapsia hoivaten.
ISIS-naiset valehtelevat
Eräs VG:n haastattelema jesidinainen oli ISIS-komentajan orjana Raqqassa, jossa sijaitsi terroristijärjestön päämaja. Jesidinainen todisti siellä myös eurooppalaisten ISIS-rouvien arkea:
– He olivat aktiivisia, saivat sotilaskulutusta ja ompelivat pommiliivejä itsemurhaiskujen tekijöille. He viettivät paljon aikaa myös netissä ja yrittivät rekrytoida lisää väkeä terrorijärjestönriveihin kotimaistaan, jesidiorja kertoo.
Hän tyrmää eurooppalaisnaisten kertomukset kotiaskareiden täyttämästä elämästä:
– He valehtelevat. Olimme heidän orjiaan ja me teimme heidän kotityönsä. Kun he tulivat väsyneinä kotiin taisteluharjoituksista, he vaativat meitä vielä hieromaan heidän taistelun tuoksinassa kipeytyneitä lihaksiaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen Isis-äitien ja -lasten noutamisesta Syyriasta: ”Miksi ulkomailla sairastunut suomalainen ei saa apua?”

Poliisi takavarikoi jihadistien tietokoneet Itävallassa: Isis-palaajat todellinen ongelma Euroopalle

Ruotsalainen Isis-nainen tilittää Syyrian leiriltä: ”Kaikki täällä ovat päästänsä sekaisin”

Rantanen teki kirjallisen kysymyksen al-Holin tulijoista: ”Aikuiset keploteltiin Suomeen, keplotellaanko myös pois rikosvastuusta?”

Ainutlaatuiset kuvat Syyriasta: Kotiin palanneen Isis-äidin väittämä ”normaali arki” oli todellisuudessa lapsisotilaita ja päättömien ruumiiden kanssa poseeraamista

Jesidityttöjen orjuuttamisesta uusia syytteitä Isis-vaimolle saksalaistuomioistuimessa

Isis-naisen oikeudenkäynti alkoi Ruotsissa: ”Äiti käytti poikaansa lapsisotilaana”
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Antikainen: Vasemmistonuoret radikalisoituvat – Minja Koskelan hiljaisuus on jo kannanotto
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ei ole vieläkään suostunut kommentoimaan Vasemmistonuorten ympärillä paisuvia kohuja.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









