Artikkeli kuva

Juho Eerola eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi

07.06.2019 |15:26

Perussuomalaisten 44-vuotias kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola on valittu eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi. Puhemiesvalintoja edelsi kiivas keskustelu siitä, onko oikeudenmukaista, että puhemiehen paikka meni vaalien suurimmalle häviäjälle, neljänneksi vaaleissa tulleelle keskustalle.

Perussuomalaiset kunnioittavat puhemiesvalinnoissa traditiota, mutta kokevat, että demokratiaa halvennettiin hallitusta muodostaessa.

– Puhemiehistön kokoonpano vastaa perinteistä vakiintunutta käytäntöä, jossa toiseksi suurin hallituspuolue saa varsinaisen puhemiehen tehtävän. 1. ja 2. varapuhemiehen paikat jaetaan parlamentaarisesti ryhmien suuruusjärjestyksen perusteella. Tästä näkökulmasta perussuomalaisilla ei ole huomauttamista puhemiehistön valintaan, puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho toteaa.

– Sen sijaan kritisoimme jyrkästi sitä, että keskusta vaalien suurimpana häviäjänä lähti punavihreän hallituksen tukipuolueeksi ja kurjistamaan suomalaisen teollisuuden, työntekijän ja yrittäjän asemaa. Se, että keskusta saa puhemiehen paikan yleisen oikeustajun vastaisesti, on pelkkä sivuseuraus tästä kepuloinnista.

Eerola tyytyväinen luottamuksesta

Eerola on tyytyväinen saamastaan luottamuksesta. Hän on jo kolmannen kauden kansanedustaja ja toiminut muun muassa hallintovaliokunnan puheenjohtajana sekä on puolueensa 3. varapuheenjohtaja.

– Kunnioitan tätä tehtävää erittäin suuresti ja olen kiitollinen eduskunnalta saamastani luottamuksesta, Eerola kiittää.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi