

LEHTIKUVA
Junnila: Matkailu- ja ravintola-alalle sulkupäätös toiminnan turvaamiseksi
Perussuomalaisten kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila jätti hetki sitten toimenpidealoitteen eduskunnalle, jossa vaatii välittömiä toimia hallitukselta raskaan liikenteen enimmäis- ja lepoaikojen lieventämiseksi ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.
Euroopan unionin jäsenvaltio voi kiireellisissä tapauksissa myöntää poikkeuksia kuljettajien ajo- ja lepotaukovaatimuksiin enintään 30 päivän ajaksi. Ruotsi on näin jo tehnyt.
– Suomessa samat poikkeukset mahdollistaisivat liikenteelle noin 30 prosentin lisäkapasiteetin. Pitkissä matkoissa Suomen halki tai rajat ylittävässä liikenteessä yhdellä kuljettajalla olisi 60 % enemmän päiväsuoritetta. Poikkeuksilla annetaan kuljetusyrityksille paremmat edellytykset selvitä kuljettajien sairastumisista ja mahdollistetaan tavaroiden saatavuus sekä kaupankäynti. Tällä ehkäistään myös mahdollisia konkursseja, Vilhelm Junnila toteaa.
Ruotsi otti maanantaina käyttöön Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N: o 561/2006 14 artikla kohta 2 mukaiset poikkeukset meneillään olevan Covid-19 -pandemian seurauksena.
Yrittäjille mahdollisuus korvauksiin
Tiedotteessaan Junnila kiinnittää huomiota myös valmiuslain asiakasvirtaa vähentäviin toimenpiteisiin. Hallituksen päätös julkisten kokoontumisten rajoituksista ei kosketa ravintoloita. Monet matkailu- ja ravintola-alan yritykset ovat joutuneet sulkemaan omalla päätöksellään, jolloin heillä ei ole mahdollisuutta saada korvausta koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa.
– Hallituksen tulee välittömästi ilmoittaa ravintoloiden sulkupäätöksestä, jotta yrittäjillä on mahdollisuus saada korvausta keskeytysvakuutuksesta ja säilyttää yritystoiminta ja työpaikat elinkelpoisena myös pandemian jälkeen, Junnila toteaa.
Julkiset museot, teatterit, kulttuuritalot, kirjastot, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat ja monet muut julkiset tilat on jo suljettu. Yksityisen sektorin toimijat ovat saaneet saman vain suosituksena. Toimien tarkoituksena on vähentää sosiaalista kanssakäymistä ja rajoittaa viruksen leviämistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matkailu koronavirus ravintolat toimeentulo kuljetusala vakuutus yrittäjät Vilhelm Junnila Konkurssi perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Päättäjien pitäisi viestittää, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista – ”Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä”

Sheikki Laakso vaatii yrittäjien tukemista – varoittaa karuista seurauksista, ellei näin toimita

Elomaa: Huoltovarmuus ja kotimainen ruoantuotanto

Rantanen: Eristäytymisellä ehkäistään koronaviruksen leviämistä – ”Jokaisella suomalaisella on rooli tässä taistelussa”

Politico: Itävallan hiihtokeskuksesta koronavirus levisi pitkin Eurooppaa – ahneuden ja vastuuttomuuden seuraukset näkyvät maailmalla

Lundén: Yritykset lomauttavat työntekijöitään, ihmisillä kova hätä – ”Apua tarvitaan nyt eikä vasta valtavan paperisodan jälkeen”

Puisto: Suoraa tukea koronan vuoksi ongelmissa oleville pienyrityksille
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Strandman varoittaa tuulivoiman haavoittuvuudesta: ”Lavat jäässä ja sähkön hinta pilvissä”
Tuulivoiman tuotanto on romahtanut Suomessa poikkeuksellisen pitkän jäätymisjakson vuoksi, ja sähkön hinta on noussut jyrkästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kommentoi tilannetta Facebookissa ja vaatii tuulivoimahankkeisiin enemmän realismia sekä alueiden asukkaiden kuulemista.

Britit tyrmistyivät: Hallitus asuttaa turvapaikanhakijoita 1,3 miljoonan paikallisen jonottajan ohi
Britannian työväenpuolue aIkoo asuttaa turvapaikanhakijoita kunnallisiin vuokra-asuntoihin pois hotelleista. Suunnitelma nostattaa kansalaisissa raivoisia tunteita paikallisvaalien alla. Yli miljoona sosiaalista asuntoa jonottavaa brittiä seuraa epäuskoisena hallituksen aikeita jättää ehkä vuosiakin uutta kotia odottaneet kantakansalaiset tyhjn käsin kasvavaan kansalliseen kurjuuteen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













