

LEHTIKUVA
Junnila: Pysyviä oleskelulupia ei tule myöntää suojelutarpeen muututtua – luvat peruttava
Maahanmuuttoviraston mukaan vuonna 2015 turvapaikanhakijana Suomeen tulleet voivat nyt hakea pysyvää oleskelulupaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan lupia ei tule myöntää, jos lähtömaan turvallisuustilanne on parantunut ja suojelun tarve poistunut.
Turvallisuustilanteen muuttuessa oleskeluluvan perusteena oleva suojelutarve ei enää vastaa tosiasiallista ja tarkoituksenmukaista syytä nauttia suojelua ja oikeutta turvapaikkaan.
– Suojelutarve tulee arvioida uudelleen ja johtaa oleskelupien peruuttamiseen. Ei oleskelulupa voi olla automaatio tietyn ajan kuluttua vaan sen pitää aina perustua todelliseen tarpeeseen, Vilhelm Junnila toteaa.
Järjestelmää ei tule käyttää väärin
Monet maat ovatkin arvioineet suojelutarpeen uudelleen esimerkiksi Somalian, Afganistanin ja Irakin turvallisuustilanteiden muuttuessa. Myös Suomi on toisinaan päivittänyt esimerkiksi Somalian turvallisuustilannetta, mutta sen vaikutukset pysyvien oleskelulupien myöntämiseen ovat jääneet rajalliseksi.
– Turvapaikkajärjestelmää ei tule väärinkäyttää pysyvän oleskeluvan saamiseksi tilanteissa, joissa aikaisemmin epävakaa tilanne on kehittynyt ja muuttunut siten, että kohteessa on mahdollista jopa lomailla tai muuten oleskella. Tällaisissa tilanteissa on kotiinpaluun aika, Junnila jyrähtää.
Lähtömaiden turvallisuustilanne päivitettävä
Junnila lähestyi asiassa sisäministeri Maria Ohisaloa (vihr.). Hän kysyy kirjallisessa kysymyksessä mihin toimiin hallitus ryhtyy, ettei kansainvälisen suojelun perusteella anneta pysyviä oleskelulupia tilanteissa, joissa suojelutarvetta ei enää ole käytännössä olemassa. Hän haluaa Maahanmuuttoviraston päivittämään arvioitaan lähtömaiden turvallisuustilanteesta.
Junnila osallistuu ensi viikolla Marokossa järjestettävään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n syysistuntoon ja sen yhteydessä pidettävään välimerifoorumiin. Maahanmuuttokysymykset ovat kokouksen keskeisiä aiheita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvallisuustilanne oleskeluluoa lähtömaat Lomailu Maria Ohisalo Maahanmuuttovirasto Irak Vilhelm Junnila Turvapaikanhakijat Afganistan Somalia perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Lapsen silpomisen tai silvotuttamisen pitäisi olla peruste lakkauttaa oleskelulupa – ”Ehdollisilla rangaistuksilla tai sakoilla ei ole mitään pelotevaikutusta”

Kerrataanpa vielä: Demareiden salainen maahanmuuttomuistio on karua luettavaa – SDP antaisi jopa rikollisten jäädä Suomeen

Halla-aho huomautti Li Anderssonille: Turvapaikkamenettely on naurettava, jos Suomeen saa käytännössä jäädä samoilla eduilla riippumatta siitä, mikä se päätös on

Antti Rinteeltä käsittämätön möläytys Ylen vaalitentissä: Laittaisi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet nuoret miehet kielikoulutukseen ja töihin

Turkin raja vuotaa jälleen ja meritaksitoiminta kiihtyy – Rinteen hallitus innoissaan taakanjaosta

Ronkainen: Miksi Suomi on myöntänyt matkustusasiakirjat ja turvapaikan kolmelle paraguaylaiselle rikoksesta epäillylle miehelle?

Turtiainen: Maahamme ”turvaa” kyselemään ohjatut elintasopakolaiset eivät osoittautuneetkaan moniosaajiksi – ”Ulkomaalaiset rikolliset karkotettava välittömästi”

Tutkimus: Välimeren meripelastustoimet lisäävät hukkumisia ja hyödyttävät ihmissalakuljettajia
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














