

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juutalaisviha lakaistaan maton alle Malmössä – syynä maahanmuuttajien äänet
Moniongelmainen Malmön kaupunki on taas uudessa pahan kierteessä. Sosialidemokraattinen kunnanhallituksen puheenjohtaja on saanut syytteen juutalaisvastaisista lausunnoistaan. Toinen johtava demari levitti puolestaan antisemitistisiä salaliittoteorioita.
Sosialidemokraattinen nuorisoliitto on ottanut isoista mallia jäsenten rallatessa vappukulkueessaan viisua sionismin murskaamisesta. Näin kirjoittaa Nima Gholam Ali Pour, ruotsidemokraattien poliittinen sihteeri Malmöstä.
Kummallista tässä kaikessa on se, että juutalaisvastaisia näkemyksiä levittäneet sosialidemokraattiset poliitikot ovat säilyttäneet asemansa ja luottamustoimensa. Yksikään poliitikko ei ole Gatestone-instituutin mukaan ottanut onkeensa ja eronnut, vaikka sosialidemokraattinen puolue on tuominnut tapaukset.
Juutalaiset lähtevät Malmöstä
Liberaalit hallitsevat Malmötä yhdessä sosialidemokraattien kanssa ja myös he ovat kompuroineet suhteessaan juutalaisuuteen. Vuosi sitten liberaalien Muhammed Khorshid joutui jättämään kaikki luottamustoimensa juutalaisvastaisten lausuntojensa takia.
Kuitenkin vielä tämän vuoden toukokuussa Khorshid komeili Samnytt-julkaisun löytämässä kuvassa yhdessä Malmön kunnanhallituksen varapuheenjohtajan, liberaalien Roko Kursarin kanssa. Teemana liberaaliveljien tapaamisessa oli tiettävästi maahanmuuttajien integraatio, turvallisuus ja Malmön tulevaisuus.
Malmön Juutalainen Seurakunta on ottanut kantaa uhkaavaan tilanteeseen ja jättänyt asiasta kirjelmän Malmön kaupungille.
Viestin sävy on jo osin epätoivoinen:
– Juutalainen seurakunta lakkaa pian olemasta, jos mitään ei tehdä. Malmö on jo nyt käymätön paikka maailman juutalaisille. Jos Malmö ylipäänsä mainitaan maailman mediassa, kyse on aivan liian usein juutalaisvastaisuudesta. Olemme olleet Malmön selkäranka 1800-luvulta asti ja nyt tämä päättyy tähän. Seurakuntamme jäsenet lähtevät Malmöstä.
Demarit kalastavat maahanmuuttajien ääniä
Sosialidemokraattien hiljaiselle juutalaisvastaisuuden hyväksynnälle ei ole Ali Pourin mukaan varmaankaan syynä juutalaisvastaisuus sinänsä, vaan kylmä poliittinen eduntavoittelu. Kyseessä ovat lukuisien Lähi-idästä lähtöisin olevien muslimimaahanmuuttajien äänet, jotka ovat tuikitärkeitä taistelussa poliittisesta vallasta Malmössä.
Jo vuonna 2010 Malmön lukioissa tehdyssä tutkimuksessa 18 prosenttia koululaisista suhtautui kriittisesti juutalaisiin. Muslimeiksi tunnustautuneista oppilaista juutalaisvastaisia olikin sitten jo 55 prosenttia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ääniä Ruotsin suviyössä: Pommit paukkuvat ja aseet puhuvat

Räjähteiden ylitarjonta johti pommisumaan Malmössä – oikeusministeri heräsi laatimaan kovempia rangaistuksia rikollisille

Uusi tutkimus vahvistaa: muslimit ja vasemmistolaiset tekevät enemmistön antisemitistisistä rikoksista Saksassa

Euroopan unionin perusoikeusviraston laaja antisemitismitutkimus vuodelta 2018: Äärimuslimit ovat suurin tunnistettu juutalaisvihaan syyllistyvä ryhmä

Uusi tyyli iskeä? – Kipaan naamioitunut irakilaismies yritti kätkettyjen veitsien kanssa sisään belgialaiseen synagogaan

Joukkopako vihreistä – kuihtuvasta puolueesta katoavat kunnanvaltuutetut

Kunta kielsi lemmikkikoirat ruotsalaisessa vanhainkodissa – tilalle robottikissoja

Ammuskeluissa haavoittuneiden määrä tuplaantunut – puukotusten uhrien määrä ennallaan Ruotsissa

Kiusaaminen jatkunut vuosia: Lapset kivittivät eläkeläisiä Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.
Uusimmat

Perussuomalaiset: ”Talous ei nouse verottamalla Suomi hengiltä”

Hallitus kiristää toimia naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











