Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kaisa Garedewilta toimenpidealoite antisemitististen iskulauseiden kieltämiseksi: ”Lähes jokainen juutalainen on joutunut kokemaan jonkinasteista rasismia tai uhkaa”

18.11.2024 |13:38

“From the river to the sea, Palestine will be free” on raikunut myös Suomessa järjestelyissä Palestiina-mielenosoituksissa. Kyseessä on terroristijärjestö Hamasin iskulause, jolla viitataan tavoitteeseen pyyhkiä Israelin valtio maailmankartalta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedewin alulle laittama toimenpidealoite esittää niin edellä mainitun kuin muiden vastaavien antisemitististen iskulauseiden, symbolien ja lippujen kriminalisoimista.

Antisemitismi lisääntynyt Suomessa

Aloitteen mukaan antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on lisääntynyt Suomessa viime vuosien aikana. Ihmisoikeuskeskuksen ja oikeusministeriön keväällä julkaiseman raportin mukaan 93 prosenttia 16–34-vuotiaista suomenjuutalaisista vastaajista oli kohdannut antisemitismiä.

– Hallitus on rasismin vastaisen toimenpideohjelmansa puitteissa toteuttanut ja toteuttamassa monia hyviä toimia ongelman kitkemiseksi. Vainojen uhrien muistopäivää on alettu kansainvälisen käytännön mukaisesti viettää holokaustin uhrien muistopäivänä ja Suomen juutalaisten seurakuntien turvallisuuden parantamiseen panostetaan. Tämä aloite täydentää hallituksen aikomusta toteuttaa selvitys natsismin ja kommunismin symbolien käyttämisen kriminalisoinnista, Garedew kertoo.

Saksassa Hamasin iskulause on jo kielletty

Aloitteessa ehdotetaan kriminalisoitavaksi antisemitististen, antisionististen ja islamististen terroristijärjestöjen, kuten Hamasin ja Hizbollahin, liput, iskulauseet ja muut symbolit. Esimerkiksi Saksassa Hamasin edellä mainittu iskulause on jo kielletty.

– On äärimmäisen surullista, että edelleen tämän päivän Suomessa 80 vuotta holokaustin jälkeen lähes jokainen juutalainen on joutunut kokemaan jonkinasteista rasismia tai uhkaa. Hyviä askeleita on jo otettu tähän järkyttävään vainoon puuttumiseksi, mutta meillä on mahdollisuus tehdä vielä enemmän, Garedew kiteyttää.

PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ruotsin juutalaisseurakuntien keskusneuvosto sulki vasemmistopuolueen tilaisuuksistaan – antisemitistiset kannanotot ratkaisun takana

22.10.2024 |10:16

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi