

Perussuomalaisten Ari Koponen eduskunnan suullisella kyselytunnilla. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Kansanedustaja Ari Koponen vaatinut Tuppuraiselta kolme kertaa vastausta kysymykseen: ”Mitä tapahtuisi, jos Suomi ei hyväksyisi EU-tukipakettia tällaisenaan” – ministeri vaikenee edelleen
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on tivannut ministeri Tuppuraiselta jo useamman kerran vastausta siihen, mitä tapahtuisi, jos Suomi ei hyväksyisi EU:n elpymispakettia. Koponen on kysynyt jo kahdessa täysistunnossa, johtaisiko tilanne siihen, että Suomi erotettaisiin Euroopan unionista, vai palattaisiinko siinä tilanteessa takaisin neuvottelupöytään.
– Olen nyt yhteensä kolme kertaa yrittänyt saada ministeri Tuppuraista vastaamaan kysymykseen, mitä tapahtuisi, jos Suomi ei hyväksyisi tukipakettia tällaisenaan. Ministeri ei ole ollut halukas vastaamaan millään kerralla, vaikka tämä on mielestäni melko olennainen kysymys, kertoo kansanedustaja Ari Koponen.
Alun alkaen Suomen saanto elpymispaketista oli 3,2 miljardia euroa, mutta tuoreimman arvion mukaan saanto jäisi vain 2,7 miljardiin, mikä on puoli miljardia euroa vähemmän kuin alun perin arvioitiin. Hallituksen mukaan summaa on vähennetty siksi, että Suomen talous on kärsinyt koronaviruspandemiassa ennakoitua vähemmän. Ministeri Tuppurainen totesi haastattelussa, että Suomen saannon odotettiinkin laskevan.
Useat asiantuntijat tyrmänneet paketin täysin
Useat Suomen talousasiantuntijat, kuten taloustieteen dosentti Tuomas Malinen ja taloustieteen tohtori Juha Tervala, ovat myös tyrmänneet paketin täysin. Heidän ja useiden muiden talousasiantuntijoiden mukaan paketti ei ole millään mittakaavalla Suomen edun mukainen. Hallituksen mukaan Suomi ei voi jättäytyä elpymisvälineen ulkopuolelle, koska se merkitsisi eroa EU:sta.
– Vastausta suoraan kysymykseen en ole kuitenkaan saanut, joten hallituksen uhkailu EU-erolla on täysin tuulesta temmattu väite, jolla ei ole totuuspohjaa. Elpymisvälineen kaataminen tarkottaisi uudelleenneuvottelua, jossa voitaisiin sopia paremmat ehdot elvyttämiselle ja estää yhteinen lainanotto EU:n perussopimusten vastaisena toimena. Suomella olisi mahdollisuus vaatia sääntöjen noudattamista, Koponen painottaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Juha Tervala EU-tukipaketti Elpymispaketti koronapandemia Ari Koponen Tytti Tuppurainen Tuomas Malinen Elvytys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallitus ylistää EU:ta kritiikittä – Suomen itsemääräämisoikeus vaarassa

Simula: ”EU:ssa Suomi on tuhansien järvien hölmölä”

PS: Suomen on torjuttava EU:n tukipaketti – ”Raja on tullut vastaan ja jonkun on näytettävä esimerkkiä”

Euron pelastamiseksi liittovaltiohinkua – Miten se vaikuttaisi suomalaisten arkeen?

Ari Koponen: ”Huijataanko suomalaiset sähköautoihin väliaikaisilla tukimuodoilla?”

Hallitus leikkaamassa lapsikuolemaperheiltä – Koponen: ”Lapsensa menettäneitä ei tule rangaista tällä tavoin”

Koponen: Espanjalaisia palkitaan laiskuudesta ja saamattomuudesta – suomalaisten kärsiessä koronapandemian ja rajoituksien vaikutuksista
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














