Artikkeli kuva

Kansanedustaja Vilhelm Junnila torikiertueella. Arkistokuvaa. / Matti Matikainen

Kansanedustaja Vilhelm Junnila lähtee mukaan Turun pormestarikisaan – Naantalin menestyksen opeista mallia myös Turulle

02.03.2025 |11:28

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila kertoo tavoittelevansa Turun pormestarin tehtävää. Asiasta uutisoi ensimmäisenä IS. 

– Turussa on paljon hyvää, mutta luottamus päättäjiin on kuitenkin haavoittunut. Mielestäni päätöksenteossa on tarpeetonta nahistelua ja poliittisia pelejä. Lähestyn pormestariutta haasteena, jossa pitää pystyä tekemään myös vaikeita päätöksiä. Valtion päätöksissä Turun näkemyksiä ei juuri kuulla ja kun niitä joskus saadaan, niitä ei oteta huomioon, Junnila perustelee.

– Kaupunkien vetovoimassa Turku jää paljon itseään pienempien taakse. Siksi Turun edunvalvontaa on kehitettävä, yhteistyötä lisättävä ja ratikkahanketta lukuunottamatta infra- ja investointihankkeita on edistettävä päättäväisesti.

– Naantali on turvallinen eikä velkaa ole. Päiväkodit ja koulut ovat kunnossa. Yrittäjät ovat tyytyväisiä ja maahanmuutonkin osalta otimme vastaan vuosittain vain yhden pakolaisperheen. Tämä on mahdollista muuallakin.

Junnila toivottaakin Aurinkoa Turkuun.

Hän toimii tällä hetkellä Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Hän kertoo asuneensa avopuolisonsa kanssa kolmessa osoitteessa – Naantalissa, Turussa ja Helsingissä – ja nyt muuttavansa puolisonsa kotikaupunkiin Turkuun.

PS-paikallisyhdistys tyytyväinen

Turun perussuomalaiset ei peittele tyytyväisyyttään:

– Naantalin pitkäaikainen valtuutettu ja valtuuston istuva puheenjohtaja tuo mukanaan Turkuun strategista osaamista ja uusia näkökulmia. Olemme iloisia siitä, että Turku saa jälleen perussuomalaisen kansanedustajan.

– Junnilan vahva kokemus niin valtakunnan kuin kansainvälisen tason vaativista tehtävistä tekee hänestä varteenotettavan pormestariehdokkaan.

– Junnila on hyvin perillä raitiotiehankkeen sisältämistä ongelmista. Kärkiteemakseen Junnila nostaakin kannattamattoman raitiotiehankkeen torppaamisen. Lisäksi yhteistyökyvyn lisääminen ja Turun edunvalvonnan kehittäminen tulevaisuuteen katsoen ovat asioita, joita Junnila aikoo aktiivisesti edistää.

– Junnila tarjoaa myös uskottavan vaihtoehdon ideologisille hankkeille, joiden pohjalle pormestarisopimus on rakentunut.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää