
KD ennen: ”Vihapuhe johtaa vihatekoihin”, KD nyt: ”Voiko tässä maassa ilmaista enää minkäänlaisia mielipiteitä?”
Vielä 2015 kristillisdemokraattien riveistä paasattiin sananvapauden vastaista standardipaheksuntaa. Puheenjohtaja Päivi Räsäsen suulla vakuuteltiin, että ”vihapuhe johtaa vihatekoihin” ja Peter Östman vaati kontrollia keskustelupalstoille. Antero Laukkanen ja muut kynnellekykenevät KD-kansanedustajat vaativat yksissä tuumin loppua rasismille.
Entäpä tänään?
KD:n taitavimpiin puhujiin kuuluva Aki Ruotsala on saanut potkut Porin jazzin toimitusjohtajan paikalta. Päivi Räsänen on itse moninaisten sananvapaussyytösten kohteena. Perinteistä avioliittokäsitystä puolustavat kirkon jäsenet ovat ennenkuulumattoman myllytyksen kohteina.
Suvaitsevaisen kansanosan raivo on iskenyt lujaa kristillisdemokraatteihin, ja puolueessa näyttää virinneen ymmärrys siitä, että punavihreitä arvoja edistämällä kristilliset piirit edistävät samalla oman aateperustansa tuhoutumista.
Aiheeseen on tarttunut KD-kansanedustaja Sari Tanus. Hän kirjoittaa Aamulehden kolumnissaan:
”Tilanne on todella huolestuttava. Kristittyjen asema Suomessa käy yhä ahtaammaksi. Kehitys on huomioitu eri medioissa myös maailmalla.
Demokraattiselle, asialliselle ja vuorovaikutteiselle keskustelulle ei tunnu olevan tilaa. Pelko esittää valtavirrasta eriäviä mielipiteitä on niin suuri, että moni kätkee mielipiteensä ja ajatuksensa.
Kuka tai ketkä ovat nostaneet esimerkiksi ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä teemoissa yhden seksuaalipoliittisen järjestön ikään kuin sananvapauden ylituomariksi? Voiko tässä maassa ilmaista enää minkäänlaisia mielipiteitä ilman, että järjestöaktiivien vyörytys alkaa?
Mielipiteenvapauden rajoittamisyritykset lähentelevät jo totalitarismia. Mitä enemmän sananvapautta Suomessa rajoitetaan, sitä enemmän vastakkainasettelu lisääntyy. Samalla yhä useampi suomalainen radikalisoituu ajattelussaan ja yhteiselo käy yhä vaikeammaksi.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


KD:n puoluesihteeri Asmo Maanselkä sananvapaudesta: ”Suomen Uutiset havainnoinut aivan oikein, että kristillisdemokraattien näkökulma asiaan on muuttunut”

Taannehtiva vihapuhejahti kiihtyy – Oikeuskansleri kehottaa suomalaisia poistamaan vanhoja kirjoituksiaan
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












