Artikkeli kuva

Keskustan Kaikkoselle ehdollista vankeutta

30.01.2013 |13:15

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen on tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Entinen keskustan kansanedustaja ja RAY:n entinen hallituksen puheenjohtaja Jukka Vihriälä sai puolestaan puolentoista vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Tuomiot liittyvät keskustataustaisen Nuorisosäätiön vaalirahoitussotkuihin.

Kaikkonen kommentoi tuomiota blogissaan.

– Oikeusprosessin keskiössä olleet hankinnat, lähinnä tauluhankinnat ja seminaariliput, ovat olleet säätiön toiminnan laajuus huomioiden hyvin marginaalisia, noin 0,05% prosenttia säätiökonsernin liikevaihdosta viime vuosikymmenellä. Voi sanoa, että tykillä on ammuttu perhosta.

Iltalehden haastatteleman keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan tuomio ei aiheuta Kaikkoselle seuraamuksia puolueen osalta. Luottamus mitataan seuraavan kerran vasta eduskuntavaaleissa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen on samoilla linjoilla. Viiden kuukauden ehdollinen vankeustuomio ei hänen mukaansa vaikuta Kaikkosen asemaan keskustan eduskuntaryhmän jäsenenä.

Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Juha Rehula toteaa YLE:n uutisten mukaan, että Kaikkonen on jo saanut julkisen rangaistuksen ja maksanut toimistaan kovan hinnan. Hän toteaa myös, että keskustan eduskuntaryhmä punnitsee asiaa osaltaan tarvittaessa.

TEKSTI: PS VERKKOTOIMITUS
KUVA: KIMMO MÄNTYLÄ / STT LEHTIKUVA


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää