

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Klaanit ovat tuoneet omat roolimallinsa ruotsalaiseen esikouluun: ”Kunniakulttuuri sortaa tyttöjä ja tekee pojista aggressiivisia sortajia”
Malmön esikouluista tehty tutkimus on avannut kansakunnan silmät näkemään varhaiskasvatuksen vinoutuneen arjen. Tyttöjen ja poikien erilliset roolimallit perustuvat kunniakäsitykseen ja ovat täysin vieraita pohjoismaiselle demokratialle. Klaanien valta kuitenkin on tätä päivää ja harva uskaltaa sitä vastustaa.
Esikoulun tehtävä on antaa lapselle tukea ja apua hänen kulttuuri-identiteettinsä kehittämisessä. Näin seisoo opintosuunnitelmassa. Malmön esikouluissa tavoite on osoittautunut haasteelliseksi, koska kunniakulttuuri on ristiriidassa paikallisten tavoitteiden kanssa.
Esikoulujen tilannetta selvittäneessä raportissa henkilökunta kertoo tytöistä, jotka eivät saa pelata jalkapalloa, kiipeillä puissa saatikka jumpata. Uimisesta ja tanssimisesta nyt puhumattakaan. Huivia on pidettävä päässä, vaikka se kuinka olisi liikunnan riemujen tiellä. Lisäksi tyttöjen velikullat on velvoitettu vahtimaan sisartensa puuhia.
Poikien puolestaan on oltava sotureita, jotka eivät näytä tunteitaan saatikka itke. Kaikki tyttöjen puuhiin viittaavakin on kielletty. Väkivaltaisia pojat kyllä saavat olla ja siitä saattaa saada kotona päänsilitystä.
Kunnia on katkera juoma
Lasten käyttäytymistä sääntelevät tiukat normit, joiden takana ovat heidän vanhempansa. Vanhemmilla on selkeä käsitys sukupuolten välisistä eroista ja sen he haluavat välittää myös esikoulujen henkilökunnalle: tytöt ja pojat eivät saa leikkiä keskenään tai kosketella toisiaan. Tytöille ja pojille on oltava myös erityyppiset leikkikalut.
Vanhempien arvovallan perusta on ikiaikainen suku ja traditio, joka usein on peräisin muslimimaista. Perhe ja suku voivat kunniakäsitteen varjolla ottaa kantaa lasten kasvatukseen.
Toki on vanhempia, jotka haluaisivat kasvattaa lapsensa ruotsalaisen mallin mukaan, mutta suvun sekä klaanin valtaa on vaikea vastustaa.
Samat periaatteet joka eskariin
– Kuntien olisi aluksi kartoitettava tilanne omissa esikouluissaan, esiintyykö niissä kunniaan liittyvää painostusta ja miten laajalle ongelma on levinnyt. Aivan kuten Malmö on tehnyt. Tieto on tässäkin tapauksessa valtaa, todetaan Expressenin pääkirjoituksessa.
Esikouluopetukseen pitää tehdä linjaukset, joita noudatetaan koko valtakunnassa. Sekä vanhemmille, että henkilökunnalle on oltava kristallinkirkasta, että sukupuolen perusteella tapahtuvaa erottelua, lelusäännöksiä, huivipakkoa ja miehisen väkivaltaisuuden korostamista ei sallita.
– Ruotsalaiset instituutiot eivät voi ylläpitää rakenteita, jotka sortavat tyttöjä ja tekevät pojista aggressiivisia sortajia, vaatii Expressen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtakunnalliset lilnjaukset tunteiden kieltäminen aggressiivisuus lastenkasvatus roolimallit tyttöjen ja poikien roolit opintosuunnitelma kulttuuri-identiteetti roolimalli kunniakäsite traditio suku kunniakulttuuri huivipakko kunniaväkivalta Klaanit Malmö Päiväkoti Varhaiskasvatus esikoulu Perhe
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Isis-äidille 10 vuotta vankeutta Saksassa – antoi orjatytön kuolla janoon

Vihreät eivät suostu kertomaan, kuinka paljon humanitaarinen maahanmuutto saa maksaa – Purra: ”Olen kysynyt monta kertaa, missä on raja”

Ruotsin ongelmalähiöt umpikujassa – maahanmuuttajat halutaan asuttaa muualle

Halla-aho: Lapsen silpomisen tai silvotuttamisen pitäisi olla peruste lakkauttaa oleskelulupa – ”Ehdollisilla rangaistuksilla tai sakoilla ei ole mitään pelotevaikutusta”

Kansa haluaa kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen, perussuomalaiset tukevat kansalaisaloitetta: ”Haitalliset kulttuuripiirteet pitää lopettaa täällä alkuunsa”

Rantanen: ”Tyttöjen sukuelinten silpomisen tuomitseminen ei ole rasismia”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












