

Kokoomusministeri myönsi nuorilleen yli kuusinkertaisen tuen verrattuna PS-Nuoriin – epäoikeudenmukainen päätös haastetaan oikeuteen
Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että hyvävelipeli opetus- ja kulttuuriministeriön rahanjaossa loppuu ja jo useita vuosia jatkunut syrjintä korjataan. PS-Nuorten toiminta ja jäsenkehitys ovat kasvaneet räjähdysmäisesti vuodesta 2011, vaikka OKM on estänyt tuen kasvamista samalle tasolle muiden suurten puolueiden nuorisojärjestöjen kanssa.
– Vanhojen puolueiden nuorisojärjestöt ylläpitävät nykyisellä syrjivällä rahanjaolla kilpailuetuaan ja erillisten opiskelijajärjestöjen kautta nuorisotoimintaan saadaan vielä lisäpotti käyttöön. Kun Kokoomusnuoret saivat tänään valtavan 647 500€ potin, sen päälle Kokoomusopiskelijat saivat vielä 95 000€ suuruisen potin, mikä sekin on jo suurempi kuin Perussuomalaisten Nuorten avustus viime vuodelta, PS-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen huomauttaa.
– Kokoomusministeri Sanni Grahn-Laasonen myönsi siis oman puolueensa nuorille toimijoille yhteensä yli kuusinkertaisesti tukea verrattuna opiskelija- ja nuorisojärjestö Perussuomalaisiin Nuoriin.
PS-Nuoret voitti ministeriön KHO:ssa
Perussuomalaiset Nuoret haastaa opetus- ja kulttuuriministeriön oikeuteen uusimmasta tukipäätöksestä. Järjestö on voittanut OKM:n jo kerran korkeimmassa hallinto-oikeudessa syrjivän tuenjaon vuoksi. OKM päätti sen vuoksi oma-aloitteisesti korjata vuonna 2014 myöntämäänsä tukisummaa, minkä seurauksena Perussuomalaisten Nuorten tuki nousikin yhtäkkiä 190 % edelliseen vuoteen verrattuna.
RKP-nuorillekin 225 000€
Tällaiset korjausnumerot kertovat karua kieltä siitä, kuinka tukisummia vedetään avustustoimikunnassa mielivaltaisesti omasta päästä. Tällä hetkellä KHO:ssa on vetämässä edellisistä tukipäätöksistä kaksi oikeusjuttua, joiden kautta aikaisempien vuosien vääryydet oiotaan.
– Jokainen pystyy maalaisjärjellä ymmärtämään syrjivän tuenjaon RKP-nuorten tilannetta katsomalla. He eivät pysty järjestämään toimintaa edes valtakunnallisesti. PS-Nuorilla toimintaa on koko Suomessa, mutta siitä huolimatta RKP-nuoret sai uusimmassa tukipäätöksessä 225 000€ ja PS-Nuoret 112 000€, hämmästelee varapuheenjohtaja Aleksi Hernesniemi.
Tuet puolitettava, loput jaettava oikeudenmukaisesti
Järjestön 27-sivuista toimintakertomusta [linkki] lukemalla selviää, että Perussuomalaiset Nuoret on monella mittarilla jopa pidemmällä kuin monet muut järjestöt, joille lapataan Perussuomalaisia Nuoria enemmän tukea.
Perussuomalaiset Nuoret vaatii edelleen poliittisten nuorisojärjestöjen tukien puolittamista ja jäljelle jäävän summan jakamista oikeudenmukaisesti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sampo Terho lupaa: Nuorisojärjestöjen rahoitukseen saadaan järjestys
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













