Ahtaalle joutuneen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen asemasta käydään kulisseissa ankaraa valtataistelua, ja hän on julkisuuden paineessa joutunut arvioimaan uudelleen suhdettaan kokoomukseen. Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) vertaa omiensa höykyttämäksi joutunutta SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä takavuosien puheenjohtajaan Paavo Lipposeen (sd.).

Edellisellä hallituskaudella valtionvarainministerinä toiminut Antti Rinne riitautui verisesti kokoomuksen silloisen puheenjohtajan Alexander Stubbin kanssa. Puolueiden linjaerot tekivät hallitustyöskentelystä äärimmäisen vaikeaa, ja kauden loppuvaiheessa nähtiin sekin ihme, että hallituspuolueiden edustajat äänestivät hallituksen omia esityksiä vastaan. Rinne linjasi, ettei SDP:tä tulla näkemään Stubbin johtajaman kokoomuksen kumppanina tulevissa hallituksessa.

Edellistä hallituskautta on moitittu ankarin sanakääntein. SDP:n ex-valtiosihteeri Raimo Sailas arvioi silloista hallitusta Suomen nykyhistorian surkeimmaksi. Arvioon yhtyivät muun muassa Osmo Soininvaara ja ekonomisti Sixten Korkman.

Murska-arvioista ja karkeista pettymyksistä huolimatta kokoomus-soppa näyttää taas maistuvan Antti Rinteelle. Hän kertoi vastikään Iltalehden haastattelussa SDP:n olevan taas valmis yhteistyöhön kokoomuksen kanssa. Rinteen suunnanmuutos hämmästyttää, sillä Petteri Orpon johtama kokoomus on viime aikoina tehnyt linjauksia, jotka ovat räikeässä ristiriidassa SDP:n perinteisten tavoitteiden kanssa. Vaikka kokoomus on siirtynyt Stubbin ajoista vielä enemmän oikealle, olisi Antti Rinne tästäkin huolimatta valmis lämmittelemään yhteistyötä puolueen kanssa.

– SDP: n puheenjohtaja Antti Rinne on tapansa mukaan arvostellut Perussuomalaisia. So what? Uutta sen sijaan on se, että Antti Rinne on valmis hallitukseen uudistuneen Kokoomuksen kanssa. Tämä uusi Kokoomus on viime aikoina linjannut myönteisen NATO- päätöksen, työehtosopimusten yleissitovuuden poistamisen ja sunnuntaikorvausten poistamisen laista, Soini huomauttaa blogissaan.

Paavo Lipponen oli toista maata

Soini nostaa blogissaan esiin vuosina 1995-2003 pääministerinä toimineen Paavo Lipposen. Soini kirjoittaa:

”Paavo Lipponen oli ja on toista maata ja tasoa. En ole ollut kaikesta samaa mieltä. Olisin halunnut aikanaan eurosta kansanäänestyksen.

Paavo Lipponen oli ihminen ja inhimillinen Tony Halmetta kohtaan. Sitä en unohda milloinkaan. Hän ei potkinut maassa makaavaa. Hänen ei tarvinnut, eikä hän halunnut. Sortunutta ei sorrettu.

Viime aikoina, jostakin syystä, olen muistanut lämmöllä Lipposen mainiota kommentointia. ” Minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa, enkä kysy keneltäkään lupaa, enkä ole selitysvelvollinen etukäteen, enkä jälkikäteen.”

Kerta kiellon päälle: ’Minä olen niitä harvoja henkilöitä Suomessa, jolla on edellytyksiä käydä tällaisia keskusteluja. Medioissa ei osata edes englantia, kun näitä käsitellään.’

Valtiomiehen ajatonta viisautta. Retorista taitoa.”

Suomi tarvitsee toimivaa enemmistöhallitusta

Puheenjohtaja Soini lähettää terveisiä myös heille, jotka ovat moittineet perussuomalaisten hallitustaivalta.

– Ne, jotka haikailevat Perussuomalaisia pois hallituksesta on hyvä huomata, että samalla ovenavauksella kaatuisi Kiky-sopimuksen veroratkaisut, sote-uudistus, liikennekaari, budjettikehys ja muutama muukin asia. Moiseen ei Suomella ole varaa. Mitä olen maailmalla kulkenut, toimivaa enemmistöhallitusta arvostetaan. Ne ovat harvassa. Teen, mitä tehtävä on ja mitä on tehtäväksi annettu.

MATIAS TURKKILA