

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koponen: Suomen koulutukseen käyttämien verorahojen mentävä suomalaisten kouluttamiseen
Jälleen on uutisoitu koulutuslaitosten haalineen ulkomaisia opiskelijoita rahoittaakseen toimintaansa. Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koposen mukaan tämänkaltaiset tilanteet kertovat karua kieltään huonosti toimivasta rahoitusjärjestelmästä.
– Ei voi olla niin, että suomalaisten koulutuslaitosten kannattaa haalia yhä enemmän ja enemmän maahanmuuttajia opiskelemaan suomalaisten varovaroin, sanoo Ari Koponen.
Tilanne ei voi jatkua näin
Hallitusohjelmassa linjataan, että jatkossa korkeakoulutuksessa peritään korkeampia maksuja EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisilta opiskelijoilta. Edustaja Koponen on ollut tätä linjausta ahkerasti ajamassa ja on siihen tyytyväinen. Laki on tulossa eduskuntaan tämän vuoden aikana.
– Jotain rajaa pitää tulla myös ammattikoulujen puolelle. Näin tilanne ei voi jatkua, Koponen painottaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koulujen rahoitus maahanmuuttajaopiskelijat korkeakoulut Ari Koponen verovarat Hallitusohjelma Ammattikoulu koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra MTV:n puheenjohtajatentissä: Koulushoppailu ei ole ongelma vaan seuraus ongelmasta – opetusministeri alkoi huutaa päälle

Koponen: Suomen järjestelmää häikäilemättömästi hyväksikäyttävät ”maahanmuuttajaopiskelijat” saatava kuriin

Antikainen: Pisa-tulokset sen kertovat – ennen ainakin suomalainen koulu oli parempi

Ulkomaalaisia opiskelijoita haalinut ammattiopisto joutui opetushallituksen suurennuslasin alle – erityisesti venäläiset opiskelijat kiinnostivat Jedua
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää











