

LEHTIKUVA
Korona-viruksen leviämismallinnus todistaa – ratkaisevat hetket ovat juuri nyt käsillä
Wienin teknisen yliopiston kehittämä Covid-19 -viruksen leviämistä simuloiva tietokonemallinnus todistaa, että nyt on viimeinen hetki rajoittaa kansalaisten liikkumista ja keskinäisiä tapaamisia. Viruksen leviäminen hidastuu vain minimoimalla ihmisten keskinäiset kontaktit, kertoo Kurier-verkkojulkaisu.
Yliopiston kehittämä mallinnus pyrkii löytämään vastauksen kysymykseen, mikä on tehokkain keino Covid-19 -viruksen leviämisen hidastamiseksi ja sen aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi. Mallinnuksen perustana on koneoppiva, erityyppisten ihmisten kontaktiverkkoja simuloiva sovellus.
– Jos pystymme vähentämään ihmisten välisiä kontakteja 25 prosenttia, putoaa sairastuneiden määrä (huippu) 58 prosenttiin. Jos kontaktit vähennetään puoleen, sairastavuuden huippu on enää 30 prosenttia kyseisestä populaatiosta, kertoo tutkimusryhmän jäsen.
Hallitusten tehtävä päätökset heti
Itävaltalaistutkijoiden mukaan hallitusten päätökset on tehtävä aivan näillä hetkillä. Jos Covid-19 pääsee kunnolla leviämään, mitään ei ole enää ihmisen, saatikka tekoälyn tehtävissä.
Kyse on ainoastaan ja vain siitä, että on pyrittävä kaikin keinoin minimoimaan yhtäaikaista tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrä.
Pandemia voi kestää kaksi vuotta
Saksan liittokansleri Angela Merkel on antanut lausunnon, jonka mukaan Saksan koko väestöstä peräti 60-70 prosenttia voi sairastua koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Berliiniläinen virologi Christian Drosten on puhunut saman suuntaisista luvuista, mutta hän on todennut pandemian voivan kestää ”kaksi vuotta tai jopa pidempään”.
Myös Drostenin mukaan päättäjien on tehtävä kaikkensa viruksen leviämisen hidastamiseksi, jotta kohtalokas suurten väkijoukkojen yhtäaikainen sairastuminen voidaan välttää. Yleisesti saatavilla olevan rokotteen kehittämiseen menee hänen mukaansa vielä vuodesta puoleentoista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Christian Drosten koneoppiminen tietokonemallinnus Wienin tekninen yliopisto Covid-19 korona Tekoäly Itävalta Angela Merkel
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italian otteet kovenevat virusepidemian yllyttyä: Koko maa kotikaranteenissa – Itävalta sulki Italian rajansa

Juvonen: Kansalaisilla ollut vaikeuksia päästä koronavirustesteihin, vaikka ovat saapuneet epidemia-alueelta – ”Tämä on erittäin kyseenalaista ja vaarallista leikkiä”

Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa

Niikko: Koronaviruksen pysäyttäminen vaatii järeitä toimenpiteitä

Niikko: Koronavirusepidemia-alueiden matkustussuositukset on päivitettävä

Unkari laittoi rajat kiinni turvapaikanhakijoilta – vetoaa koronavirukseen

Juvonen: Koronavirusepidemia koettelee terveydenhuoltoa – lääkkeiden ja laitteiden riittävyys on varmistettava

Perussuomalaiset vaativat valmiuslain käyttöönottoa: Koulut ja päiväkodit välittömästi kiinni

EU joutui taas tositestiin – pandemiaan varautuminen sekavaa ja hidasta
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.

Miko Bergbom syyttää vasemmiston Minja Koskelaa: ”Pelaatte kansallisella turvallisuudella”
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii Israelin kanssa sovitun Daavidin linko -kaupan purkamista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbomin mielestä tämä on vaarallista puhetta.
Uusimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista

Hallitus vahvistaa hatkalasten ja -nuorten suojelua

Kolumni: Maahanmuuton rikkautta ja minä-minä-Marinin paluu
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










