

LEHTIKUVA
Koronakriisi sen viimein todisti – henkilöauto on välttämätön
Pandemian aikana lentokoneet seisovat kentillä ja junat kulkevat parhaimmillaankin harvakseltaan. Julkisilla kuljettaessa on aina mahdollista saada virustartunta. Toista se on yksityisautossa, sinne mennään minne nokka näyttää ja ollaan turvassa kanssakulkijoiden koronaroiskeilta.
Ruotsin valtiopäivien autoverkosto ottaa Aftonbladetin mielipidekirjoituksessa härkää sarvista ja käy vastahyökkäykseen yhteiskuntaan pesiytynyttä autovihamielisyyttä vastaan.
Julkista liikennettä vältellään pandemian jälkeen
Kansanedustajat perustelevat yksityisautoilun puolustuspuhetta parlamentaarikon perusteellisuudella. Aloitetaanpa kokemuksilla Kiinasta. Bloomberg Greenin artikkelin mukaan yksityisautoilu on Kiinassa lisääntynyt koronarajoitusten hellittäessä. Kansalaiset välttelevät julkista liikennettä ja tapa on saattanut tulla jäädäkseen.
Parlamentaarikkojen mielestä ”jo tämä toivottavasti osoittaa, että henkilöauton joustavuus ja monikäyttöisyys on ohittamatonta. Ilman autoa useammat sairastuisivat ja talouden jarrut kirskuisivat nykyistäkin pahemmin.”
Polttomoottorin aika ei ole ohitse
Seuraavaksi senaattorit lyövät tiskiin vaatimuksensa yksityisautoilun pysyvästä helpottamista pandemian jälkeen. Ensinnäkin tulevaisuuden kaupungit on suunniteltava myös yksityistä autoilua varten. Muuten kävelykeskustoissa saattavat vaeltaa ainoastaan menneisyyden haamut.
Katujen ja valtateiden ylläpitoon pitäisi panostaa rutkasti. Näin vastataan kuljetustarpeisiin, jotka taas lisääntyvät yhteiskunnan toipuessa pandemian kiroista. Parlamentaarikot ovat myös sitä mieltä, että polttomoottorin aika ei ole ohitse, jo pelkästään sen ”kriisivarmuuden” takia. Polttomoottori kun toimii myös paikallisesti tuotetulla biopolttoaineella.
Loppu ”autovihamielisyydelle”
Parkkipaikan pitää sijaita lähellä asumuksia ja parkkimaksutkin voisi unohtaa, ainakin ympäristöystävällisiltä autoilta. Kokoomustaustaiset parlamentaarikot haluaisivat poistaa verot työnantajan maksamalta parkkipaikalta ja autotallilta, sillä ”työssäkäynti ei ole etu vaan välttämättömyys”.
Virkamiesten ja osan poliitikoistakin strategia on viimeisen 20 vuoden ajan ollut yksityisautoilun vähentäminen, sanoo se loppuosa poliitikoista.
– Tälle asenteelle on nyt pantava piste. Valtion ja kuntien pitää ymmärtää, että henkilöauto on täällä tänään ja myös huomenna, Ruotsin valtiopäivien autoverkosto vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ympäristöystävällisyys polttomoottori toipuminen pandemiasta autovihamielisyys yksityisautoilun helpottaminen henkilöauto Ruotsin valtiopäivien autoverkosto pandemia koronavirus julkinen liikenne yksityisautoilu Kiina
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Moottori-lehti: Miksei korona-suosituksissa mainita oman auton käyttöä?

Ilmastoväki kauhuissaan – Trump hölläsi autojen kulutusrajoja

Taviolta toimenpidealoite: Polttoaineverotusta pienennettävä heti – yksityisautoilun suosiminen on terveysteko

Halla-aho varoitti osan Suomesta muuttuvan asuinkelvottomaksi vihervasemmiston ilmastopolitiikan vuoksi, opetusministeri Li Andersson vastasi asiattomuuksilla: ”p*skapuhetta”

Millä ajat, jos bensa maksaa viisi euroa litralta?

Reijonen: Miksi liikenneministeri on tyrmäämässä yksityisautoilua?

Halla-aho: Polttoaineveron korotus on pelkkää rahastusta, suurten kaupunkien ulkopuolella ihmisillä ei ole mahdollisuutta vähentää autoilua
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

SDP lupaa veronkiristyksiä ja aikoo palauttaa rahat järjestörälssille
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa valmis perumaan useita Orpon hallituksen talouspäätöksiä. Konkreettisia menoleikkauksia SDP ei ole edelleenkään löytänyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Seppänen tyrmää vaatimukset sharia-laista länsimaissa: ”Suomessa laki on kaikille sama”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen ihmettelee, miksi ne, jotka haluavat elää šaria-lain sääntöjen mukaisesti, tulevat länsimaihin sitä vaatimaan. Seppäsen mukaan islamin oikeusperinne eli šaria sotii monilta osin Suomen perustuslakia, demokratiaa ja sukupuolten yhdenvertaisuutta vastaan. Seppänen muistuttaa uskonnonvapauden tarkoittavan oikeutta harjoittaa omaa uskontoa, ei lupaa rakentaa maahan Suomen lain syrjäyttävää rinnakkaista oikeusjärjestelmää.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.
Uusimmat

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena

Rydman uudesta STEA-asetuksesta: ”Suomalainen veronmaksaja voitti”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









