

LEHTIKUVA
Taviolta toimenpidealoite: Polttoaineverotusta pienennettävä heti – yksityisautoilun suosiminen on terveysteko
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jotta Suomen hallitus ryhtyisi toimiin autoilun kustannusten pienentämiseksi. Tavion mukaan niitä suomalaisia, joiden on esimerkiksi työn takia pakko poistua kotoaan, tulee kannustaa oman auton käyttämiseen koronavirustartuntojen vähentämiseksi.
– Julkisen liikenteen kulkuvälineissä pisaratartuntariski on varsinkin ruuhka-aikoina suuri, jos ihminen on tietämättään uuden koronaviruksen kantajan läheisyydessä. Suomen hallituksen linjaukset yli kymmenen hengen oleskelua koskevasta kokoontumiskiellosta eivät kohdistu liikennevälineisiin, joten useitakin ihmisiä voi sairastua kerralla, Tavio pohtii.
Yksityisautoilua halvemmaksi
Vaikka julkisen liikenteen käyttäjä puhdistaisi kätensä desinfiointiaineella, se ei välttämättä riitä suojaamaan tartunnalta, jos joku sairastunut aivastelee tai yskii liikennevälineessä. Tavio pitää tärkeänä, että hallitus näkisi yksityisautoilun tässä tilanteessa terveyttä ylläpitävänä tekona.
– Hallituksen tulee ryhtyä viipymättä toimiin yksityisautoilun kustannusten alentamiseksi, käytännössä polttoaineverotusta keventämällä. Lisäksi tämän vuoden elokuulle suunniteltu liikennepolttoaineiden valmisteverojen korotus pitää perua, Tavio linjaa.
Polttoainehinnat haittaavat kilpailukykyä
Tavio huomauttaa, että polttoainehinnoilla on merkitystä myös suomalaisten yritysten kilpailukyvylle.
– Yritykset ovat ahdingossa koronapandemian aiheuttaman laskusuhdanteen takia. Polttoaineen muuttaminen edullisemmaksi on hyvä keino auttaa ja pelastaa työpaikkoja, Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronaepidemia julkinen liikenne yksityisautoilu polttoaineiden hinta Yritykset Ville Tavio perussuomalaiset verotus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Millä ajat, jos bensa maksaa viisi euroa litralta?

Ilmastoväki kauhuissaan – Trump hölläsi autojen kulutusrajoja

Halla-aho: Polttoaineiden hinnan nousu ei vaikuta autoilun määrään eikä näin ollen päästöihin – “Se on pelkkää rahastusta”

Halla-aho: Kasvavat liikkumiskustannukset ovat pois kaikesta muusta – “Sähköauto on ratkaisu vain niille, joilla on millä mällätä”

Polttoainelasku kallistumassa jo ensi vuonna – Meri: ”Järkyttävää tavallisen kansalaisen kyykyttämistä”

Rantanen: Duunarin pussista on hyvä ottaa tuloveroa, bensaveroa, terveysveroa ja tietulleja – ”Afrikka on hallitusohjelman ainoa voittaja”

Koronakriisi sen viimein todisti – henkilöauto on välttämätön
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.
Uusimmat

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta

Itäraja pysyy kiinni
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää