

PS ARKISTO
Koskela: Suomalaisten talousosaamista parannettava
Eduskunnassa keskusteltiin tiistaina hallituksen esityksestä, jonka nojalla verokortit tulevat vuoden 2025 alusta lähtien voimaan jo tammikuun alusta nykyisen helmikuun alun sijaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pitää muutosta tervetulleena ja kansalaisten elämä helpottavana.
– Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys tuo paljon toivottua selkeyttä verokorttikäytäntöihin ja samalla edistää oikealla tavalla yhteiskunnan digitalisoitumista. Verokorttien käsittely toki on jo jonkin aikaa tapahtunut pääsääntöisesti digitaalisesti, mutta lainsäädäntö ei ole muuttunut kehityksen mukana, Jari Koskela totesi puheenvuorossaan.
Nykyinen käytäntö on perua ajoilta, jolloin verokortit lähetettiin pääsääntöisesti postitse ja työntekijän piti itse toimittaa verokortti palkanmaksajalle. Käytäntö on aiheuttanut epäselvyyttä siitä, millä prosentilla tammikuun palkasta tehdään ennakonpidätys. Vuodenvaihteessa tilataan suuri määrä muutosverokortteja ja epäselvyys on ruuhkauttanut samalla Verohallinnon neuvontapalveluja etenkin tammikuussa.
Vähentäisi ylivelkaantumista ja ulosottoja
Koskela korosti puheessaan myös talousosaamisen tärkeyttä ja nosti esiin hallitusohjelmaan kirjatun linjauksen siitä, että Suomesta pitää tehdä maailman talousosaavin kansa.
– Suomessa on monenlaisia verovähennyksiä, joista osa menee veroilmoitukseen automaattisesti, mutta osan kanssa pitää itse olla hereillä. Verovähennyksiä varmasti käytetään vähemmän kuin olisi mahdollisuus järjestelmän byrokraattisuuden ja ehkä myös kansamme liian vähäisen talousosaamisen takia. Yksi jos toinenkin nuori työelämään päädyttyään tuskailee veroilmoituksen ja yleisesti verotuksen suhteen, Koskela huomautti.
Hallitusohjelmaan on kirjattu talous- ja yritysosaamisen sisällyttämisestä kaikille koulutusasteille. Koskela katsoo, että nykyistä parempi talousosaaminen vähentää varmasti myös ylivelkaantumista ja ulosottoja ja viime kädessä antaa kansalaisille paremmat valmiudet huolehtia omasta elämästään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallituksen työn ja kasvun linja nostaa Suomea

Purra: Hallituksen talouspolitiikka on vastuullista, realistista ja uskottavaa

Valtiovarainministeri Purra: Omillaan toimeen tuleva ihminen on vasemmiston kauhu

Talouden suhdanne on paranemassa – palkansaajan ostovoima parantunut
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















