

PS ARKISTO
Kotiaho: Ministereiden on kannettava vastuu töppäilyistään
Hallitus on sekoillut koronakriisin hoidossa ja tiedotus on ollut monissa asioissa täysin ristiriitaista, puutteellista ja jopa suorastaan valheellistakin, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja. Vastuu virheistä on vyörytetty virkamiesten harteille.
Ministereiden on kannettava vastuu töppäilyistään, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Jouni Kotiaho Keskisuomalainen-lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Muissa maissa ministerit olisivat jo kantaneet poliittisen vastuunsa ja eronneet.
– Mutta ei Suomessa! Täällä epäonnistuneet ja suuria virheitä tehneet vastuuministerit istuvat kuin tatit paikallaan, Kotiaho kirjoittaa.
– Punavihreä valtamediakin on aivan viime päiviin saakka vain silotellut hallitusta rankoista virheistä huolimatta.
Pekonen vähätteli virusta
Kotiaho korostaa, että lehdistön ja muun median pitäisi olla vallan vahtikoira ja nostaa aktiivisesti esiin vallankäyttäjien, erityisesti hallituksen, tekemiä virheitä ja epäkohtia. Muualla maailmassa näin tapahtuukin, mutta ei Suomessa.
– Täällä punavihreä media on ollut koko nykyhallituksen ajan ennemminkin valtaapitävien kiltti puudeli, sylikoira.
– Vielä maaliskuun 4. päivänä hallitus kertoi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) suulla, ettei Suomessa ole koronavirusepidemiaa ja siksi tartuntariski on pieni. Matkustaminen koronaepidemia-alueilta, kuten Kiinasta ja Italiasta Suomeen sallittiin rajoituksetta liian pitkään. Matkustajat saivat vapaasti palata Helsinki-Vantaan lehtokentältä koteihinsa busseilla ja junilla tartuttamaan koronaa ympäri Suomea, Kotiaho kirjoittaa.
Haatainen vältteli vastuuta
Ministeri Pekonen vakuutteli pitkään, että Suomi ja Huoltovarmuuskeskus ovat muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen hyvin varautuneita mahdolliseen koronaepidemiaan ja että suojavarusteet eivät lopu. Toisin kävi: varusteet loppuivat alkuunsa ja lopulta hukattiin miljoonia ostamalla käyttökelvotonta sutta ja sekundaa.
Vastuu suojavarusteiden hankintaesitysten tekemisestä kuuluu Pekosen sosiaali- ja terveysministeriölle. Huoltovarmuuskeskuksen toiminnan valvonta olisi puolestaan kuulunut työministeri Tuula Haataisen (sd.) vastuulle.
– Itsensä pelastaakseen Haatainen lopulta sai Huoltovarmuuskeskuksen johtajan eroamaan ja käynnisti selvityksen hankinnoista. Vastuu töppäilystä pantiin siis virkamiehille, vaikka ministeri Haataisen olisi pitänyt erota itse, Kotiaho kirjoittaa.
Lintilä töpeksi rahanjaossa
Lisäksi Suomi vitkutteli lähtemistä EU:n yhteishankintasopimukseen niin kauan, että Suomi jäi ainoana EU-maana ensimmäisten suurten suojavarustetilausten ulkopuolelle. Tässäkin asiassa vastuuministerinä oli Pekonen.
– Ja taas sama vanha virsi vastuun suhteen: ministeri näyttelee tietämätöntä ja pallottelee vastuuta alemmille tasoille, Kotiaho toteaa.
Kotiahon mukaan myös elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) valmistelema yritystukipaketti epäonnistui pahasti: sadat miljoonat eurot näyttävät valuvan aivan muille yrityksille kuin niille, jotka oikeasti ovat tukien tarpeessa.
– Nyt on keskityttävä oman maan kansalaisiin ja hallituksen on unohdettava kaikki ”maailmanparannusmenot”, Kotiaho vaatii.
– Kehitysapua on leikattava rajusti, uusia turvapaikanhakijoita ei pidä ottaa vuosiin ja laittomasti maassa olevista on päästävä pian eroon. Myös maallemme turmiollinen ilmastovöyhkäys on lopettava.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- elinkeinoministeri työministeriö sosiaali- ja terveysministeri vastuunpakoilu koronaepidemia Mika Lintilä Jouni Kotiaho Tuula Haatainen Aino-Kaisa Pekonen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset työministeri Haataiselle: Oletteko valmis eroamaan?

Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Tommi on turhaan etsinyt töitä jo kuusi vuotta: ”Suomessa ei ole mitään työvoimapulaa, vaan meillä on pulaa oikeista työpaikoista, joihin pitäisi työllistää suomalaisia”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Duunarit lomautettuina, pienyrittäjät kärsivät – ja hallitus jakaa miljonääreille lisää rahaa

Wihonen: Tuet eivät kohdistu niille yrityksille, jotka eniten kärsivät koronakriisistä ja kysynnän dramaattisesta vähenemisestä

Koronatartunnat täyttävät lakitupia – ”koronalinkona” tunnetulle itävaltalaiselle hiihtokeskukselle turistien siviilikanne
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












