Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Duunarit lomautettuina, pienyrittäjät kärsivät – ja hallitus jakaa miljonääreille lisää rahaa

23.04.2020 |17:07

Perussuomalaiset hiillostivat hallitusta suullisella kyselytunnilla muun muassa Business Finlandin myöntämien suurten yritystukien oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaiset syyttivät hallitusta verovarojen kuppaamisen mahdollistamisesta sekä siitä, ettei toisaalta heikoimmassa asemassa olevia yrityksiä ole autettu tarpeeksi.

– Hallitus jakoi tukirahoja miljoonia euroja Business Finlandin kautta ja käytettäväksi kehityshankkeisiin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että rahoista suuri osa päätyi erilaisille konsulttiyrityksille ja muille sellaisille tahoille, joiden liiketoiminta ei ole välttämättä kärsinyt koronavirusepidemian takia, perussuomalaisten kansanedustaja Veijo niemi totesi.

Niemi kysyi elinkeinoministeri Mika Lintilältä (kesk.), miksi tuet päätettiin jakaa Business Finlandin kautta ja mistä johtuu, että tuen saamisen edellytykseksi ei asetettu liiketoiminnan konkreettista heikentymistä koronavirusepidemian seurauksena.

Kaikkien aikojen oikeistolaisin tai huonoin hallitus?

Lintilä vastasi, että Business Finlandia ja ELY-keskuksia käytettiin rahoituskanavina, koska ne olivat jo olemassa.

– Sananlaskun mukaan se ei ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Sadantuhannen euron arvoisia lahjoituksia veronmaksajien rahaa on pyydetty ja joku on ne maksanut ennennäkemättömällä kevytmielisyydellä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio syytti.

Tavio huomautti, ettei hallitus kuitenkaan ota vastuuta sen enempää kuin virkamiehetkään.

– Duunarit ovat lomautettuina ja pienyrittäjät kärsivät asiakaskadosta. Mitä tekee hallitus? Jakaa miljonääreille lisää rahaa! Kertokaa, onko tämä hallitus kaikkien aikojen oikeistolaisin vai yksinkertaisesti näin huono? Tavio ihmetteli.

Ministeri Lintilä puolustautui, ettei hallitus ei ole myöntänyt kenellekään rahaa vaan Business Finland tai ELY-keskus.

Röyhkeimmät kuppaamassa julkista rahaa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan on elämän tosiasia, että aina, kun jaossa on heikosti valvottua julkista rahaa, niin jonossa on käsi pitkällä myös häikäilemättömiä tyyppejä.

– Tämä on nähty niin yritystuissa kuin suojavarustehankinnoissa – ja myös eilen julki tulleessa turvapaikkahuijauksessa.

– Kyse ei ole kuitenkaan vain rahasta ja sen riittävyydestä vaan siitä, onko Suomi kansalaisten silmissä kleptokratia, jossa röyhkeimmät kuppaavat julkista rahaa taskuihinsa, Halla-aho painotti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi