Tagi: julkinen raha

LEHTIKUVA

Vihreät ja vasemmistoliitto eivät hyväksy tieteen rahoituksen leikkauksia. Taloustieteen professori Matti Virén kuitenkin pohtii ovatko monet Suomen Akatemian rahoittamat hömppätutkimukset paremminkin jo veronmaksajille kalliiksi käyvää akateemisen piilotyöttömyyden hoitoa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ministeriksi palanneen, keskustan puheenjohtajaksi pyrkivän Annika Saarikon mukaan kansalaisjärjestöille etsitään rahoitusta muualta valtion budjetista, mutta viime kädessä järjestöt oltaisiin pelastamassa vaikka velaksi. Saarikon mukaan ellei muuta ratkaisua keksitä, jäljelle jäävät velkarahat ja verotuksen kiristäminen.  Lue lisää >

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho nostaa vappupuheessaan esille ongelmia, joita koronakriisi on tuonut päivänvaloon. Halla-ahon mukaan riippuvuus ulkoisista tekijöistä on vaarallista, sillä globalisaatio on hyvän päivän ideologia ja talousjärjestelmä. – Kun siivoojat, taksikuskit, raksamiehet, tarjoilijat ja mansikanpoimijat tuodaan kehitysmaista, me saamme palveluja ja tuotteita halvemmalla. Halpuus on kuitenkin petollista, koska halpatyövoima syrjäyttää suomalaisia työmarkkinoilta ja lisää...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kritisoi Ylen A-studiossa Suomen hallinnon johtamisongelmia. Halla-ahon mukaan valtava määrä erityisavustajia ja valtiosihteereitä ei ole kyennyt ratkaisemaan prosessuaalisia hankaluuksia Suomen hallinnon kriisijohtamisessa. – Meillä pitäisi nimitysasioissa ehkä kiinnittää enemmän huomiota pätevyyteen kuin puoluekirjan väriin, Halla-aho sanoi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset hiillostivat hallitusta suullisella kyselytunnilla muun muassa Business Finlandin myöntämien suurten yritystukien oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaiset syyttivät hallitusta verovarojen kuppaamisen mahdollistamisesta sekä siitä, ettei toisaalta heikoimmassa asemassa olevia yrityksiä ole autettu tarpeeksi.  Lue lisää >