

LEHTIKUVA
Lahjusepäily järsii EU:n uskottavuutta – sosialidemokraattinen europarlamentin jäsen korruptioskandaalin keskiössä
Lahjusskandaali ravisuttaa Euroopan parlamenttia ja nyt todella huonoon aikaan. Venäjän hyökkäyksen alla Euroopan pitäisi olla yhtenäinen mutta ahneus näyttää taas käyvän kaiken edellä. Pukit ovat ehkäpä perinteisesti vartioineet kaalimaata, mutta nyt evästä on ilmeisesti heitelty aidan tuolta puolen.
Kreikkalainen Pasok-puolueen europarlamentin jäsen ja varapuheenjohtaja Eva Kaili (kuvassa) istuu St. Gillesin vankilassa Brysselissä epäiltynä lahjusten vastaanottamisesta. Pidätettynä on kolme muutakin henkilöä, epäiltyjä on useampia. Lahjusten antajaksi epäillään öljyvaltio Qataria. Syytteitä käsitellään oikeudessa ensimmäisen kerran keskiviikkona.
Poliisi on tehnyt etsintöjä 19 eri kotiosoitteessa sekä toimistoissa. Käteistä on löytynyt 600 000 euroa sekä 150 000 euron edestä virkavaltaa kiinnostavia kuitteja. Myös Euroopan parlamentti on käynnistänyt omat tutkimuksensa. Kyseessä on yksi suurimmista korruptioskandaaleista parlamentin historiassa.
Korruptioon liittyviä etsintöjä tehtiin sunnuntaina myös Italiassa. Belgian liittovaltio syyttäjä on tehnyt pyynnön yhteistyöstä Italian kanssa Eurojustin eli Euroopan unionin rikosoikeudellisen yhteistyön viraston kautta.
”Kyse on oikeasta ja väärästä”
– Nyt ei ole kyse oikeistosta tai vasemmistosta, kommentoi tilannetta parlamentin puhemies Roberta Metsola Politico.eu-sivustolla.
– Kyse on oikeasta ja väärästä ja vetoankin teihin, jotta vastustaisitte kiusausta hyödyntää tilannetta poliittisesti.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán ei voinut olla puuttumatta skandaaliin ja Twitterissä hän huomauttikin oikein kuvan kanssa siitä, että ”Euroopan parlamentti on vakavasti huolissaan korruptiosta Unkarissa”.
Energiaratkaisut kummittelevat taustalla
Jutun syyttäjät epäilevät, että Persianlahden valtio olisi vaikuttanut Euroopan parlamentin taloudellisiin ja poliittisiin päätöksiin useiden kuukausien ajan. Kyse on tiettävästi rahasta, joka on liikkunut osapuolten välillä.
Belgialaiset tiedotusvälineet ovat nimenneet vaikuttajavaltion Qatariksi. Maan hallitus kiistää syytökset. Eva Kailin vastuualueeseen parlamentin varapuheenjohtajana on kuulunut Lähi-itä. Hän on aiemmin puolustanut Qataria julkisesti tavalla, joka on saattanut herättää huomiota.
Qatar on mainittu eräänä vaihtoehtona korvaamaan venäläistä maakaasua etenkin siitä erityisen riippuvaisessa Keski-Euroopassa. Ensimmäiset sopimukset LNG:n laivauksista Qatarista Saksaan on jo tehty ja ne alkavat vuonna 2026.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Eurojust EU:n taloudelliset ja poliittiset päätökset ainoa suoraan vaaleilla valittu EU:n toimielin Eva Kaili toimitussopimukset Roberta Metsola Venäjän hyökkäys kaasu Qatar sosialidemokraatit lahjonta Euroopan unioni Euroopan parlamentti Viktor Orbán Bryssel S&D Belgia Italia Energia EU korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kehitysapu on tehotonta, veronmaksajilta kerättyjä miljardeja valuu korruptioon – perussuomalaiset vaatii nykyisestä kehitysapumallista luopumista

Antikainen: Saarikon valtiosihteerinimitys, Peteliuksen toiminta arpajaislain uudistuksessa ja ministerien karenssipalkat heikentävät Suomen uskottavuutta korruptiovapaana maana

Suomi-Venäjä-seura kärähti tukirahojen väärinkäytöstä, kepuministeri tulilinjalla – Purra moittii vaikenemisen ilmapiiriä

2019 kuvattu video leviää kiivasta vauhtia – Eero Heinäluoma puolusti kiihkeästi Venäjän kaasuputkihanketta, Halla-aho varoitti Kremlin pyrkimyksistä

Poliisitaustainen Rantanen Ajovarma Oy:n lahjusepäilystä: Tulkit pois ajotutkinnoista

Somalia ja Syyria maailman eniten korruptoituneet maat – valtavat erot valtioiden välillä

Korvasupinat ja ranskalainen ruokaseura käänsivät pelurin pään – Viktor Orbán hyväksyi Ukrainan EU-tuen mutta pudotuspeli jatkuu
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













