

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Lakivaliokunnan perussuomalaiset uudesta vanhemmuuslaista: ”Hallituksen ideologista humppaa”
Hallitus haluaa, että äitiyslaki ja isyyslaki yhdistetään uudeksi vanhemmuuslaiksi. Jatkossa isyyttä ja äitiyttä ei siten säänneltäisi nykyiseen tapaan erikseen, vaan uudessa laissa säädettäisiin yleisesti ”vanhemmuudesta”.
Perussuomalaiset kansanedustajat, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri sekä jäsen Mari Rantanen kritisoivat uutta lakia kovin sanoin.
– Kyseessä on hallituksen ideologinen hanke, jolla äitiyttä ja isyyttä koskevat säännökset pyritään saattamaan sukupuolineutraaliin muotoon korvaamalla sukupuolta koskevat viittaukset muilla termeillä. Kun viittaamista mies- tai naissukupuoleen pyritään keinotekoisesti välttämään viimeiseen asti, on lopputuloksena pitkiä säännöksiä sisältävä monimutkainen laki, jonka sisällöstä on vaikea saada selkoa, selittävät Meri ja Rantanen.
Äiti voikin olla mies
Uuden lain mukaan äitiyden toteaminen ei jatkossa edellytä sitä, että lapsen synnyttänyt henkilö on sukupuoleltaan nainen, eikä isyyden vahvistaminen edellytä, että isä on sukupuoleltaan mies.
– Hallitus pyrkii häivyttämään sukupuolten välisiä biologisia eroja, ja uudella lailla mitä ilmeisimmin pohjustetaankin hallituksen suunnittelemaa translain muutosta, jonka myötä väestötietojärjestelmään merkityn sukupuolen voisi jatkossa vaihtaa pelkästään ilmoittamalla, että kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja ilman vaatimusta minkäänlaisista lääketieteellisistä hoidoista, kauhistelevat edustajat.
Isyyden kumoaminen joustavaksi
Uuteen vanhemmuuslakiin on toisaalta ehdotettu sisällytettäväksi myös eräitä myönteisiä uudistuksia. Esimerkiksi määräaika, jonka kuluessa kanne isyyden kumoamiseksi olisi nostettava, olisi jatkossa nykyistä joustavampi.
– Kannatamme tällaisen lakimuutoksen tekemistä. Muutos tulisi tehdä kuitenkin jo olemassa olevaan isyyslakiin, eikä säätää uutta ideologisesti värittynyttä vanhemmuuslakia. Katsomme, että jatkossa olisi lisäksi selvitettävä edellytykset isyyden kumoamista koskevan kanneajan laajentamiselle vielä edelleen siten, että kanteen nostaminen olisi aina mahdollista, jos virheellisesti vahvistettu isyys muutoin johtaisi kohtuuttomiin tilanteisiin, kertovat edustajat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lastensuojelun tilanne on hälyttävä – kansanedustaja Antikainen: ”Hallituksen ja eduskunnan puututtava tilanteeseen”

Naisasialiitto pohtii: Mitä jos poika suostuu leikkimään vain autoilla?

Reijonen: Paljonko sukupuolineutraalit liikennemerkit parantavat liikenneturvaa?

Elokuva-ala alkaa jakaa sukupuoletonta Jussi-palkintoa – ”Historiallisen huono päätös”

Ilmaiset tamponit myös pojille – Oregonin kouluissa arvostetaan ihan kaikkien kuukautisia

Plan Suomi vaatii, että naisia pitää nyt alkaa kutsua menstruoiviksi ihmisiksi – Twitter-käyttäjiltä topakka kurinpalautus

Saksan jalkapallolitto: Transhenkilöt voivat valita pelaavatko jalkapalloa miesten vai naisten sarjassa

Perussuomalaiset: Ideologisessa tasa-arvoselonteossa ei osata päättää edes sitä, montako sukupuolta on olemassa

Leena Meri pitää hallituksen esitystä ideologisena ja haitallisena hankkeena: Translailla sotketaan sukupuoletkin ideologian nimissä
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













