

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Saksan jalkapallolitto: Transhenkilöt voivat valita pelaavatko jalkapalloa miesten vai naisten sarjassa
Saksan jalkapalloliitto DFP on päättänyt, että kaikki transsukupuoliset, intersukupuoliset ja ei-binääriset henkilöt saavat itse valita, pelaavatko he joko naisten tai miesten joukkueessa.
Sääntömuutos on voimassa alkavasta kaudesta lähtien ja rajoittuu amatööri- ja juniorijalkapallosarjoihin sekä futsaliin.
Sääntöjen mukaan transsukupuoliset voivat myös jatkaa pelaamista siinä joukkueessa, jossa he ovat tähän asti pelanneet. Muutos sallii myös sukupuolenkorjauslääkityksen käytön pelikauden aikana, mikäli siihen ei liity terveysriskejä.
Henkilötodistusuudistus päätöksen taustalla
Saksassa on vuodesta 2018 lähtien ollut mahdollisuus valita henkilötodistuksessa sukupuoleksi mies, nainen, monimuotoinen tai ”ei viittausta”.
– Ihmiset ovat voineet vuodesta 2018 lähtien rekisteröityä väestörekisteriin ’monimuotoisiksi’. Tämän määritelmän saaneiden määrä on kasvanut ja se vaikuttaa myös jalkapalloa pelaaviin ihmisiin, DFB perustelee sääntömuutosta tiedotteessaan.
DFB:llä on yli seitsemän miljoonaa rekisteröityä jäsentä ja yli 24 jalkapalloseuraa.
Urheilussa ei ole yleispätevää sääntöä transsukupuolisten tai ei-binaaristen urheilijoiden osallistumiselle. Kansainvälinen olympiakomitea on linjannut, että kunkin lajin urheiluliitto saa itse päättää säännöistä.
Näin Seta määrittelee transihmiset
Suomessa toimivan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskusen Setan mukaan transsukupuolinen on ihminen, jolla on voimakas sukupuoliristiriita. Sukupuoliristiriita tarkoittaa, että ihmisen sukupuoli-identiteetti eli tunne siitä, mitä sukupuolta on sisäisesti, on ristiriidassa hänen syntymässä määritetyn sukupuolensa kanssa. Kokemukset sukupuoliristiriidasta ovat yksilöllisiä.
– Transsukupuolinen ihminen voi olla esimerkiksi transmies, transnainen tai muunsukupuolinen. Kaikki muunsukupuoliset eivät kuitenkaan ole transsukupuolisia, vaan sukupuoliristiriidan voimakkuus muunsukupuolisilla vaihtelee, valtionavustuksia nauttiva järjestö opastaa nettisivuillaan.
HELI-MARIA WIIK
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Naisasialiitto pohtii: Mitä jos poika suostuu leikkimään vain autoilla?

Lakivaliokunnan perussuomalaiset uudesta vanhemmuuslaista: ”Hallituksen ideologista humppaa”

Entinen mies on masentavan ylivoimainen naisten uinnissa

Naiseksi identifioituva aikuinen tuomittiin kahdeksi vuodeksi tyttöjen nuorisovankilaan

Maahanmuutto ja queer-maailmat mukana Suomen Akatemian tutkimusrahoituksessa

Olympiakultamitalisti Caitlyn Jenner: Jos käyt läpi poikien murrosiän, sinun ei tulisi viedä mitaleita naisilta

Perussuomalaiset: Ideologisessa tasa-arvoselonteossa ei osata päättää edes sitä, montako sukupuolta on olemassa

Leena Meri pitää hallituksen esitystä ideologisena ja haitallisena hankkeena: Translailla sotketaan sukupuoletkin ideologian nimissä
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












