

Antti Lindtman ja Leena Meri eduskuntaryhmien puheenjohtajien tiedotustilaisuudessa Oulun ja Helsingin seksuaalirikosepäilyjä käsittelevän kokouksen jälkeen Helsingissä tänään. / LEHTIKUVA
Leena Meri ryhmyrikokouksen annista: Seksuaalirikosten torjunnassa mentiin oikeaan suuntaan, mutta ei oleellista uutta – ”tulijat pitäisi käännyttää jo rajalla”
Eduskuntaryhmien puheenjohtajat kokoontuivat tänään musertavan julkisen paineen alla arvoimaan, mitä käsiin räjähtäneelle seksuaalirikosepidemialle pitäisi tehdä. Ryhmänjohtajat saivat sovittua tiukennuksista, mutta ovatko ne riittäviä? Perussuomalaisten ryhmyri Leena Meri kertoo.
– Oikeaan suuntaan mentiin tänään eduskunnassa ryhmänjohtajien kokouksessa koskien seksuaalirikosaaltoa – mutta oleellisia uusia esityksiä ei saatu, mikä ei sinänsä ole perussuomalaisille yllätys, Meri tiivistää.
– Ryhmänjohtajat linjasivat, että kohennuksia tulee rikosasteikon ylä- ja alapäihin koskien seksuaalirikoksia. Rangaistukset siis kovenevat. Kansalaisuuden voi menettää vakavien rikosten vuoksi ja poliisi saa lisää työkaluja näiden rikosten selvittämiseen. Lisäksi turvapaikan hakijat todella velvoitetaan tapaamisiin, joissa selvitetään Suomen lainsäädäntöä ja kulttuuria eli miten täällä pitää käyttäytyä.
Nämä olivat kiristyksiä oikeaan suuntaan, mutta perussuomalaisten esitykset kielteisen turvapaikan saaneiden ja laittomasti maassa olevien säilöönotosta eivät saanut kannatusta.
Meren mukaan nämä olivat kiristyksiä oikeaan suuntaan, mutta perussuomalaisten esitykset kielteisen turvapaikan saaneiden ja laittomasti maassa olevien säilöönotosta eivät saanut kannatusta.
– Puuttumaan jäi myös se, että turvallisista maista meille tulee jatkuvasti turvapaikanhakijoita.
Hallitus on varautunut 4000 uuteen turvapaikkahakemukseen vuoden 2019 aikana.
Paljon muitakin tiukennuksia olemme esittäneet jo vuosia. Kansalaisuuden saamisen edellytysten kiristyksiä 10 vuoteen, oleskelulupien pituuden lyhentämistä ja peruuttamista tilanteen vaatiessa.
Meren mukaan tulijat pitäisi käännyttää jo rajalla – eikä ryhtyä pyörittämään hakemusrumbaa kaikkine lieveilmiöineen.
– Paljon muitakin tiukennuksia olemme esittäneet jo vuosia. Kansalaisuuden saamisen edellytysten kiristyksiä 10 vuoteen, oleskelulupien pituuden lyhentämistä ja peruuttamista tilanteen vaatiessa.
– Vaadimme myös ajankohtaiskeskustelua eduskuntasalissa, jotta myös kansalaiset saisivat kuulla valmistelusta ja näkemyksistä. Saa nähdä tuleeko sitäkään.
– Keskustelu jatkuu kuitenkin seuraavina päivinä. Pysyyhän kuulolla, Meri päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyselytunnilla: Seksuaalirikosten minimirangaistuksiin saatava tuntuva korotus
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










