

PS ARKISTO
Lehtinen iloitsee Hämeenlinnan keskussairaalan säilymisestä: Hyvä päätös niin Kanta-Hämeen asukkaiden kuin elinvoimankin kannalta
Hallituksen kehysriihi saatiin valmiiksi ja julkaistiin tiistaina. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen on erityisen tyytyväinen kehysriihen päätökseen, jonka mukaan keskussairaaloiden määrä pysyy ennallaan.
Muun muassa arvonlisäveroa korotetaan 25,5 prosenttiin. Korotus vaikuttaa ihmisten arkeen niin, että tähän mennessä 50 euroa maksaneet ostokset maksavat 50,60 euroa.
– Emme saa pelkästään leikkauksia tekemällä valtion julkista taloutta sopeutettua, joten arvonlisäveron korotus on tehtävä. Tutkimusten mukaan kansalaisten tahtokin on ollut, että sopeutustoimien kohdalla leikkausten lisäksi tehdään myös veronkiristyksiä. On kuitenkin hyvä muistaa, että kokonaisveroaste ei tule nousemaan ja työntekoa ei tulla verottamaan lisää, kansanedustaja Rami Lehtinen muistuttaa.
Keskussairaalat säilytetään
Kehysriihessä päätettiin myös sairaalaverkkoselvityksen kakkosvaiheen hylkäämisestä, eli keskussairaaloiden määrään ei tehdä muutoksia. Lehtinen pitääkin tärkeänä, että Kanta-Hämeen keskussairaala säilyy.
– Sairaalaverkkoselvityshän ei ollut osana hallitusohjelmaa, vaan se tuli virkamiestyönä. Selvityksen perusteella hyödyt sairaalaverkkoselvityksen kakkosvaiheessa eivät olleet tarpeeksi hyviä, että selvityksen mukaisia toimia olisi kannattanut tehdä. Niin Kanta-Hämeen asukkaiden kuin elinvoimankin kannalta on hyvä, että Hämeenlinnan keskussairaala säilytetään, Lehtinen iloitsee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sairaalaverkkoselvitys Hämeenlinnan keskussairaala keskussairaalat Rami Lehtinen kokonaisveroaste sopeutustoimet veronkiristykset Kanta-Häme Julkinen talous Arvonlisävero Hallitusohjelma leikkaukset Kehysriihi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Edelliset hallitukset eivät saaneet aikaan työmarkkinoille ja talouteen uudistuksia – ”Me teemme ne nyt”

Suomen Perustan toiminnanjohtaja kehysriihestä: Leikattavaa löytyy maahanmuutosta, Ylestä, yritystuista, turhista hankkeista ja kehitysavusta

Valtiovarainministeri Purra: Pyrimme tekemään järkeviä ja oikeudenmukaisia päätöksiä, mutta emme voi välttyä hyvinkin hankalilta leikkauksilta

Hallitus kertoo säästöistä ja kasvupaketista – kehysriihen loppuinfo suorana lähetyksenä

Itä-Suomen yritysten ja työpaikkojen kivijalka kuntoon – Fingridin kantaverkko laajenee itäisimpään Suomeen

Synnytyssairaalaverkko säilyy ennallaan – “Vahva signaali suomalaisille: nyt on oikea aika perustaa perhe”

Hallitus kaivoi kolmen miljardin lisäsopeutukset: Kehitysavusta, hallinnosta ja kotoutumisesta leikataan – tupakkaveroa korotetaan

Antikainen: Kehysriihi oli vaikea – sisäinen ja ulkoinen turvallisuus rajattu sopeutustoimien ulkopuolelle

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kehysriihen päätöksistä: Hoitoon pääsy saattaa jopa nopeutua
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.