Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne eurooppalaisen raideleveyden ulottamisesta Suomeen: ”Rail Nordica on historiallinen päätös ja kasvua sekä työllisyyttä tukeva suurhanke”

24.04.2025 |15:51

Suomi on katkaisemassa viimeisiäkin symbolisia siteitä Venäjään aloittamalla suunnittelun, jonka tuloksena maassamme siirrytään asteittain eurooppalaiseen raideleveyteen. Rail Nordica on Suomen kannalta historiallinen päätös ja hanke, joka vahvistaa myös kasvua sekä työllisyyttä.

Hallitus esittää vuosien 2026–2029 julkisen talouden suunnitelmassa 20 miljoonaa euroa hankkeelle, jonka myötä aloitetaan suunnittelu eurooppalaisen raideleveyden ulottamisesta ensimmäisessä vaiheessa Haaparanta-Tornio-rajanylityspaikalta Kemiin.

Tulevaisuudessa tarvitaan myös jatkosuunnittelua Ouluun ja Rovaniemelle ja sieltä Misiin. Uudelle raideyhteydelle Kolarista Kiirunaan on sillekin tarvetta.

Rail Nordica -hanke on pitkän aikavälin hanke, jolla edistetään sotilaallista liikkuvuutta ja huoltovarmuutta. Hanke vahvistaa myös elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä Suomessa sekä muissa Pohjoismaissa ja vastaa Naton tarpeisiin.

Ensin Kemiin asti

Suunnittelu alkaa nyt ja rakentamisesta tehdään aikanaan erilliset päätökset. Rail Nordican rakentamiskustannukset Pohjois-Suomen perukoilta Ouluun saakka ovat alustavan arvion mukaan yli 1,5 miljardia euroa. Rakentamaan päästään aikaisintaan viiden vuoden päästä.

– Kyse on miljardien pitkäaikaisesta hankkeesta, joka käynnistetään nyt sillä, että suunnittelemme ensiksi Ruotsista Suomeen Kemiin asti. Jos rahat riittävät, niin pidemmällekin, totesi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne torstain tiedotustilaisuudessa.

– Sanoisin, että 2030-luvulle asti riittää suunniteltavaa, kun puhutaan koko Pohjois-Suomen raideleveyssuunnitelmista.

”Historiallinen päätös”

Suomen raideleveys on 90 millimetriä muuta Eurooppaa leveämpi. Eurooppalaisen raideleveyden ulottaminen Ruotsista Suomeen varmistaisi tehokkaat raidekuljetukset Pohjoismaiden välillä ja kytkisi Suomen yhä tiiviimmin länteen.

– Rail Nordican eli Pohjolan radan suunnittelun aloittaminen on historiallinen päätös. Kyse ei ole pelkästään sotilaallisen liikkuvuuden kehittämisestä, joka parantaa Suomen huoltovarmuutta ja on keskeinen osa kokonaismaanpuolustusta, vaan myös merkittävästä kasvua ja työllisyyttä vahvistavasta suurhankkeesta. Väylävirasto käynnistää suunnittelun ripeästi, Ranne kertoo.

EU-rahoitus mahdollinen

Euroopan laajuista TEN-T-liikenneverkkoa koskevassa asetuksessa on vaatimuksia siitä, että jäsenmaat selvittävät, suunnittelevat ja edistävät eurooppalaista raideleveyttä. Tämä koskee erityisesti niitä EU-maita, joissa nykyinen raideleveys poikkeaa eurooppalaisesta.

Komissio painottaa myös sotilaallisen liikkuvuuden merkitystä, ja Suomi pyrkii hyödyntämään tähän liittyvää EU-rahoitusta sekä nyt että tulevaisuudessa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Hallitus jatkaa vahvaa panostustaan liikenteeseen – ministeri Ranne: “Panostukset tiestöön ja raideliikenteeseen ovat koko Suomen turvallisuutta ja taloutta vahvistavia päätöksiä”

21.11.2024 |17:53

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista

19.05.2025 |16:12
2.
Suomen uutiset logo

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”

19.05.2025 |16:16
3.
Suomen uutiset logo

Trump vaati Etelä-Afrikan presidentiltä vastauksia valkoisten vainoamisesta – esitti todisteeksi videon, joka veti vieraan hiljaiseksi

22.05.2025 |20:19
7.
Suomen uutiset logo

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”

22.05.2025 |14:17
9.
Suomen uutiset logo

Viha juutalaisia ja Israelia kohtaan yhdistää Saksassa palestiinalaisia, islamisteja ja vasemmistoradikaaleja – antisemitistisiä ja juutalaisvihamielisiä rikoksia tehdään yhä enemmän

23.05.2025 |20:17
10.
Suomen uutiset logo

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla

24.05.2025 |11:36

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää